Henkilö käveli naapurustoon Vantaalla ja varasti omakotitalon pihalta pyörätuolin. Se kuului vammautuneelle, joka tarvitsee sitä liikkumiseen.
Vantaalainen Marko Nurmi julkaisi videon varkaasta siinä toivossa, että naapuri saisi pyörätuolinsa takaisin.
– Sanomattakin on selvää, että sitä tarvitaan liikkumiseen. Toivottavasti joku on nähnyt hiipparin ja pyörätuoli löytäisi omistajansa.
Varkaus tapahtui Vantaan Viertolassa asuinalueella aikaisin aamulla 22. kesäkuuta.
– En ollut kotona, kun kamerat reagoivat kello 6.33 liikkeeseen, ja sen perusteella nauhoittivat tapahtuman.
Videolta voi nähdä, miten henkilö kävelee pihaan ja tonkii sattumanvaraisesti tavaroita.
Henkilö myös kaivaa kukan juurineen isosta kukkaruukusta ja laittaa sen muovipussiin.
Sitten varas vie Nurmen naapurin pyörätuolin ja poistuu paikalta.
Rikosilmoitus
Nurmi kertoo, että asiasta tehtiin samana päivänä rikosilmoitus.
Hänen mukaansa juhannuksen jälkeen poliisi ilmoitti päättäneensä tutkimuksen, koska tekijän henkilöllisyys ei ollut tiedossa.
– Poliisilta tulleen tiedon jälkeen laitoin päivityksen Facebookin puskaradioryhmään. Muutamassa tunnissa oli saatu epäily varkaan henkilöllisyydestä. Pian tämän jälkeen myös pyörätuoli löytyi epäillyn kotiosoitteen pyöräkellarista, Nurmi tiivistää.
Nurmi pitää tapahtumaa harmillisena. Samanlaisia tapahtumia on sattunut alueella ennenkin.
– Pyörätuoli on ainoa kulkuvälinen jolla tämä henkilö pystyy kulkemaan, joten tätä ei voi ottaa enää pelkkänä kiusantekona tai sairaan ihmisen pakkomielteenä.
Nurmi kiittää kovasti kaikkia pyörätuolin etsintään osallistuneita henkilöitä.
Katso tapahtumaketju artikkelin alusta.