Englantilaisäiti heräsi aamulla absurdiin näkyyn etupihallaan.
Kentissä, Isossa-Britanniassa, asuva Erika White, 38, koki äskettäin erikoisen kohtaamisen tuntemattoman ihmisen kanssa. Vieras mies oli yön aikana pystyttänyt teltan ja asettunut asumaan Erikan kodin etupihalle.
– Se oli todella hävytöntä ja röyhkeää, Erika kuvailee.
Oudosta tilanteesta uutisoi muun muassa Daily Mail.
Teltan bongasi hiukan ennen aamuseitsemää Erikan poika.
– Nuorin poikani katseli aamutuimaan ulos ikkunasta tarkistaakseen päivän säätä, kun hän huomasi, että pihamaallemme oli yön aikana pystytetty teltta, kolmen lapsen äiti kertoo.
Erikan mukaan teltta vei valtaosan etupihasta.
Erikan ovikamera tallensi tilanteen. Voit katsoa videon yltä!
Lue myös: Briannan kaiuttimista raikasi jatkuvasti naapurin valitsema musiikki: "Minun täytyi nollata kaiuttimen asetukset"
Mansikkakakku maistui
Erika kertoo, että oli välittömästi mennyt kaksikerroksisen talonsa etupihalle ja kurkistanut sisälle telttaan. Sisällä oli istuskellut vieras mies, joka oli juuri ollut syömässä kokonaista mansikkakakkua.
– Menin ulos, mutta en halunnut esiintyä aggressiivisesti, Erika kertoo.
Kodikkaasti telttaan asettunut kakkua syönyt mies oli vain katsellut Erikaa, eikä ollut osannut selittää leiriytymistään pihamaalle.
Pyydettyään kohteliaasti miestä siirtymään muualle telttansa kanssa Erika meni takaisin sisälle kotiinsa seuraamaan tilannetta.
Mies ei kuitenkaan välittänyt Erikan kohteliaasta pyynnöstä, joten Erikan ei auttanut muu kuin palata hetken kuluttua kertomaan miehelle, että soittaisi poliisit paikalle, mikäli tämä ei siirtyisi pois.
Lue myös: Miten teltta pystytetään? Ammattilainen paljastaa pahimmat virheet: "Erittäin tärkeää on, ettei koskaan..."
Oli luullut yöllistä meteliä kuivausrummuksi
Erikan ovikellokamera ei ollut havainnut yön aikana minkäänlaista liikettä pihalta. Erika epäileekin, että mies oli koonnut teltan pihan ulkopuolella ja sitten siirtänyt sen pimeyden turvin pihalle.
Hän muistaa, että oli aamuviiden aikaan kuullut epämääräistä meteliä, mutta oli luullut sen olleen valmiiksi ajastettu kuivausrumpu.
Mies siirsi telttansa lopulta hiukan seitsemän jälkeen.
Erika epäilee, että mies saattaa olla läheisen hedelmätarhan työntekijä. Monet tarhan työntekijät kulkevat töihin hänen kotikatuaan pitkin. Mies ei myöskään selkeästi puhunut hyvin englantia.
– Hän oli siististi pukeutunut, eikä vaikuttanut kodittomalta. Se teki tilanteesta vielä hämmentävän.
Lue myös: Jokamiehenoikeuksista tulee riitaa ja kyselyitä erityisesti kesällä
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: SWNS/Reuters ja Daily Mail