Tutkimus on nyt paljastanut sen, minkä vanhempamme ovat tienneet jo kauan; teini-ikäisyyden jatkumisen.
Kun henkilö täyttää 18 vuotta, hänelle myönnetään monia aikuisuuteen liittyviä oikeuksia. Vaikka täysi-ikäiseksi tulemista pidetäänkin aikuisuuden mittarina, tuore tutkimus on asiasta hieman toista mieltä.
Psykologien mukaan yhteiskunnalliset odotukset ja taloudelliset olosuhteet ovat pitkittäneet murrosikää useammalla vuodella, ja tämän vuoksi henkisen teini-iän voidaankin sanoa jatkuvan aina 24 ikävuoteen saakka.
Yhä useampi nuori opiskelee vakiintumisen sijaan
Jos olet parikymppinen ja sinusta tuntuu, että elämäsi etsii vielä suuntaa, älä huoli. Et ole yksin!
Lancet Child and Adolescent Health -tiedejulkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan nykyisin yhä harvempi ihminen saavuttaa parikymppisenä aikuisuuteen liittyviä merkkipaaluja, kuten menee naimisiin, ostaa asunnon, hankkii lapsia tai työskentelee kokopäivätyössä.
Saman ilmiön puolesta puhuu myös eräs toinen tutkimus, jonka mukaan yhä useampi nuori aikuinen asuu edelleen yhdessä vanhempiensa kanssa oman asunnon sijaan.
Lähde: Vice
***
7:25