Heidi Willmanin Instagram-tili hakkeroitiin: "Menetin työni silmänräpäyksessä"

10:02img
Heidi Willman ja Sara Perttunen puhuvat suoraan naiseudesta ja elämästä podcastissaan.
Julkaistu 04.01.2024 11:41
Toimittajan kuva

Rebeca Romero

rebeca.romero@mtv.fi

Ex-missi ja juontaja Heidi Willmanin, 42, Instagram-tili kaapattiin marraskuun lopussa. Nyt Willman perusti uuden väliaikaisen tilin. 

Heidi Willman kertoo uudella Instagram-tilillään, että hänen uusi vuosi alkoi vähän kehnommin kuin hän olisi ajatellut. 

Hänen varsinainen Instagram-tilinsä kaapattiin marraskuun lopulla ja sen vuoksi iso osa Willmanin loppuvuoden töistäkin katosi, sillä hänellä ei ollut alustaa, millä tehdä sisällöntuotantoa. 

Willman kertoo, että hän palkkasi heti henkilön, joka pystyisi palauttamaan tilin, mutta toistaiseksi tili on yhä kaapattuna. 

Nyt päätin, että perustan tämän väliaikaisen tilin. Tästä saattaa tulla jossain vaiheessa minun pysyvä tilini, Willman kertoo. 

Lue lisää: Heidi Willman avoimena ikääntymisestä: ”Uskaltaa olla rehellisesti ja aidosti oma itsensä”

Hän kertoo, että hän toivoo seuraajiensa ja asiakkaittensa löytävän hänen uuden tilinsä, sillä hänen tulevatkin työnsä ovat kiinni seuraajamääristä. 

Silmänräpäyksessä menetin minun viime vuoden loput työt ja tämän vuoden työt on toki vaakalaudalla, kun ei ole samanlaista alustaa sisällöntuotannolle kuin ennen, Willman kertoo. 

4. tammikuuta Willmanille oli kertynyt noin 7 800 seuraajaa. 

Lue myös: Hannele Laurin sometili joutui hakkerin kynsiin: "Minä en kiristämiseen suostu"

Lue lisää: Ikävä tilanne! Tosi-tv-tähti Rita Niemi-Mannisen suosittu Instagram-tili kaapattiin: ”Oli todella surullista”

Tuoreimmat aiheesta

Heidi Willman