Ensitreffit alttarilla -ohjelma saa jälleen jatkoa AVAlla tiistaina 4.9. alkaen.
Heikki, 35, uskaltautui mukaan ohjelmaan, sillä onni ei ole rakkausrintamalla löytynyt perinteisiä reittejä pitkin. Heikki kertoo etsivänsä rauhallista ja tasapainoista parisuhdetta.
Helsingistä kotoisin oleva Heikki tekee taloustieteen väitöskirjaa Tampereen yliopistossa ja opiskelee samalla myös teologiaa. Hän tituleeraa itseään köyhyystutkijaksi, ja on erityisen kiinnostunut alimpien yhteiskuntaluokkien olojen parantamisesta.
Heikki asuu askeettisessa pienessä yksiössä, koska hän haluaa käyttää rahansa mieluummin matkusteluun ja uusiin kokemuksiin. Hän on kuitenkin valmis muuttamaan asumisjärjestelyjään parisuhteen myötä.
Vapaa-ajallaan Heikki harrastaa jalkapalloa ja futsalia kaveriporukalla, käy kuntosalilla ja kulttuuririennoissa sekä matkustelee. Heikki on asunut aiemmin ulkomailla, mutta haluaa nyt asettua aloilleen Suomeen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.