Kerrankin on tulevaisuuden ennustaminen helppoa ja kaikki ennustajaeukot asiasta harvinaisen yksimielisiä: Euroopalla on edessään, kuningatar Elisabetin sanoja lainaten, annus horribilis, karmea vuosi, kirjoittaa Helena Petäistö kolumnissaan.
Hallitsematon brexit, populistien nousu eurovaaleissa, johtajuuden puute Euroopassa eikä ketään vahvaa johtohahmoa näköpiirissäkään – juuri, kun haaskalla on kärkkymässä katala kopla: yksi sirkuspelle, yksi diktaattori ja yksi Kiinan keisari. Ja mikä pahinta, eurooppalaiset arvot ja jopa koko demokratia saattavat olla vaarassa!
Nyt ei totisesti muu auta kuin seurata Elisabetin esimerkkiä ja ottaa ensin rauhoittava teekuppi käteen. Ja sitten on oltava valppaana.
Jos ja kun Britannian ero EU:sta toteutuu ilman erosopimusta, ei voi muuta kuin ihmetellä, millaisia tunareita Britannian nykypoliitikot ovat – maassa, jonka diplomaattikunta ja korkeat virkamiehet ovat tunnetusti maailman huippuluokkaa.
David Cameron osoitti täydellistä poliittisen pelisilmän puutetta järjestäessään kansanäänestyksen. Jo Winston Churchill sen aikoinaan totesi: "Jos brittien täytyy valita mannermaan ja valtameren välillä, he valitsevat valtameren!"
Cameron itse pakeni kuin rotta vuotavasta veneestä, ja koko sotkun sai hoidettavakseen Theresa May, joka ei hänkään Cameronin tavoin itse halunnut Britannian eroa.
Jopa liittokansleri Angela Merkel, joka oli valmis auttamaan virkasisartaan niin paljon kuin mahdollista, tuskastui Berliinissä ravaavaan Mayhin, joka pitkään tuhlasi vain aikaa kyselemällä, mitä hänen oikeasti pitäisi tehdä. Hänen jos jonkun se piti tietää, sillä ei EU ollut anomassa eroa Britanniasta.
Sitten May luuli saavansa läpi mahdottomia: sopimuksen, jolla Britannia saisi pitää entiset edut tavaroiden ja palvelujen vapaassa liikkuvuudessa, mutta kieltää ihmisten vapaan liikkuvuuden.
Kun hän viimein tuli järkiinsä ja sai lopulta solmituksi parhaan mahdollisen erosopimuksen Euroopan Unionin kanssa, ei hän enää saakaan sitä "myydyksi" maansa parlamentille. Ja nyt aika on valunut umpeen.
Edessä on todennäköisesti pääministerin vaihto, mikä ei sinänsä ratkaise mitään. Jos tulossa on kuin onkin uusi kansanäänestys, ei sellainen käytännössä onnistu ennen kuin aikaisintaan vuoden päästä.
Eli edessä on se, minkä sekä EU että Britannia ovat halunneet välttää: sopimukseton tila. EU-komissio on omalta osaltaan tehnyt kaikkensa estääkseen täyskaaoksen maaliskuun lopussa. Loppu on Herran hallussa.
Selvää on vain se, että ero vahingoittaa enemmän Britanniaa kuin Euroopan Unionia. Mutta molempien talouskehitystä ns. kova brexit horjuttaa vuosikausien ajan.
EU-vaalit ovat toinen suuri haaste, ja sen seuraukset voivat olla Euroopalle paljon kohtalokkaammat kuin brexitin. Uhkana Euroopan jo nyt pahasti rapautuneelle yhtenäisyydelle ovat EU-skeptiset ääriryhmät sekä oikealla että vasemmalla.
Tähän asti EU-parlamentti on toiminut maltillisen oikeiston ja sosialistien yhteistyöllä. Nyt näyttää selvältä, ettei tämä hyvin toiminut epäpyhä allianssi enää kerää tarpeeksi kannatusta, mutta epävarmaa on, kykeneekö EU-myönteisten ryhmien yhteistyö toimimaan edes liberaalien ja vihreiden tuella.
Joka tapauksessa parlamentti on vaarassa pirstoutua pahasti, ja kahtiajako EU:ta kannattavien ja vastustavien voimien välillä vain vahvistuu.
EU-parlamentin työskentely ja päätöksenteko vaikeutuu samaan hankalaan aikaan, jolloin Unionin jäsenmaiden johtajuus on pahasti alamaissa.
Angela Merkelin valta on hiipunut. Nyt, kun hän viimein olisi ollut valmis ottamaan aiempaa enemmän kansainvälistä vastuuta ja kehittämään myös EU:ta Ransk presidentin, Emmanuel Macronin, kanssa.
Koko valtakautensa ajan Merkelin linja on ollut "Germany first", eikä Saksan johdosta ole muutenkaan löytynyt ketään muuta Eurooppa-henkistä kuin Wolfgang Schäuble, jonka Eurooppa-puhdin vei Kreikan kriisi.
Nyt Merkelin huolena on, jatkuuko hänen oma johtajuutensakaan EU-vaalien yli. Hänen manttelinperijänsä Annegret Kramp-Karrenbauer on kansainvälisesti vielä liian kokematon astumaan Merkelin saappaisiin, ja AKK:n johtama CDU-puolue on täysin kahtiajakautunut.
Tiettävästi Merkel on myös äärimmäisen huolestunut Macronin tilanteesta.
Ja syytä onkin. Vahvasti vallankahvassakaan Macron ei olisi yksin voinut ottaa Euroopan johtoa, mutta keltaliivien ja äärianarkistien musertama Macron vielä vähemmän.
Ranskan uudistustie on lopussa, ja samalla pysähtyi maan nousu takaisin Saksan rinnalle Unionin voimakaksikoksi, joka on välttämätön vastaamaan Unionin johdossa ulkomaailman haasteisiin.
Nyt jos koskaan vahvaa Eurooppaa tarvittaisiin, kun Donald Trumpin johtama Yhdysvallat on vetäytynyt kuoreensa, Vladimir Putinin johtama Venäjä jatkaa häikäilemätöntä politiikkaansa, ja Kiina, entinen maailmannapa, jonka hegemonian opiumisodat kaatoivat, hakee viimeinkin historiallista revanssiaan.
Mutta kaikkein suurimpaan vaaraan tarttui myös presidentti Sauli Niinistö demokratian puolustuspuheessaan uudenvuodenpäivänä.
Kun presidentti Macron piti keväällä EU-parlamentissa voimakkaan puheen demokratian puolesta, meillä ei silloin asiaan kiinnitetty suurtakaan huomiota. Varsinkin Ranskassa, mutta myös Saksassa, demokratian kaatamiseen pyrkivät anarkistit, ns. ultrat, ovat olleet hyvin tiedossa jo pitkään.
Marraskuun alussa ensimmäisen maailmansodan päättymisen suuressa muistojuhlassa Pariisissa Macron varoitti vakavasti ilmassa olevista samoista merkeistä kuin ne, jotka olivat nähtävissä ennen toista maailmansotaa.
Ranskassa keltaliivien takaa tulleet ennennäkemättömän väkivaltaiset oikeisto- ja vasemmistoanarkistit heittivät karmean todellisuuden koko maailman silmien eteen.
Suomessa viimeistään hakaristilippujen ilmestyminen katukuvaan herätti horroksesta. Monissa Manner-Euroopan maissa, mm. Ranskassa ja Itävallassa, hakaristin ja muiden natsisymbolien käyttö on kiellettyä.
Mutta ehkä vakavimman uhkan demokratialle tuo internet, joka tulvii valeuutisia ja tekee informaatiovaikuttamisesta ennennäkemättömän aseen puhumattakaan vaalihyökkäyksistä.
Kaikissa EU-maissa, myös Suomessa, valmistaudutaan kyberhyökkäyksiin. Brexit-äänestyksen ja Trumpin valinnan jälkeen nyt on todistettu sekin, että myös Ranskan keltaliivien nettilevitys sai vahvaa tukea maan rajojen ulkopuolelta.
Kun valeuutisia yhä levittävän Facebookin Mark Zuckerberg tuli vihdoin syksyllä EU-parlamentin kuultavaksi, esitettiin hänelle hyvä kysymys: -Millaisena haluatte jälkipolvien muistavan Teidät? Nettijättiläisenä vai henkilönä, joka loi hirviön? Sellaisen hirviön, joka lopulta tuhosi demokratian...
Vaaran vuonna 2019 on Euroopassa pelättävä pahinta ja toivottava parasta.