Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tavoittelema diili, rauha Ukrainaan, näyttää selvästi kariutuvan siihen, ettei Venäjän valtias Vladimir Putin yksinkertaisesti halua rauhaa eikä edes tulitaukoa. Vai onko kyseessä jokin aivan muu suuren luokan näytelmä, jota pelataan koko planeetan silmien edessä, kysyy MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Viime viikkojen yllättävät tapahtumat ja nopeat käänteet ovat olleet niin kryptisiä, ettei kenelläkään tunnu oikein olevan käsitystä siitä, mitä oikeasti on tapahtumassa ja mihin ollaan menossa. Jos luotamme siihen, miltä asiat näyttävät, niin oman egonsa sokaisema Trump on vain iskenyt kirveensä pahasti kiveen uskoessaan, että Putiniin voi luottaa ja hänen kanssaan tehdä diili.
Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth olisikin ojentanut Trumpia kokemuksen äänellä: ”Venäläiseen ei voi koskaan luottaa!” Samasta viisaudesta Trumpia tosin valisti jo Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi: ”Trump kertoi minulle, että Putin haluaa rauhaa. Minä kerroin hänelle, että Putin on valehtelija.”
Sehän valkeni meille EU-kirjeenvaihtajille jo heti kättelyssä 2000-luvun alussa, kun Putin tuli ensimmäistä kertaa Brysseliin. Tiedotustilaisuus, johon kaikki ryntäsivät uteliaina näkemään Kremlin uuden isännän, oli hyytävä.
Monissa toimituksissa oli hyvää ensikäden tietoa Tshetshenian sodan raakuuksista, Groznyn täystuhosta ja siviilien silmittömästä tappamisesta. Kun ranskalaisen Le Monden toimittaja kysyi asiantilasta Tshetsheniassa, jääkylmä vastaus oli halveksiva ja kaiken kieltävä: Miten kukaan voi tuollaista esittääkään, kun Tshetsheniassa ei ole mitään ongelmaa. Siltä istumalta tajusimme, että suuri ongelma istuikin siinä edessämme.
Shakkimestari nöyryytti goflkaveria
Ehkä se alkoi valjeta Trumpillekin kuluneella viikolla, kun hänen suurin toivein Kremliin lähettämänsä erikoisneuvonantaja Steve Witkoff joutui odottamaan Moskovassa nöyryyttävät kahdeksan tuntia Kremliin pääsyä. Saman tempunhan Putin teki aikoinaan myös Saksan liittokansleri Angela Merkelille, muttei Merkel koskaan kehunutkaan luottavansa Putiniin, päinvastoin.
Trump puolestaan oli jo ehtinyt mainostaa, että Witkoff olisi Moskovassa sunnuntaihin asti. Tämä joutui kuitenkin poistumaan paikalta vähin äänin heti lauantain vastaisena yönä.
Niin siinä käy, kun golfkaveri pannaan pelaamaan shakkimestarin kanssa. Shakinpelaaja totesi kylmän rauhallisesti, että kyllä hänkin haluaa rauhaa, mutta - ja lateli perään heti täyslaidallisen vanhoja vaatimuksiaan Ukrainan alueluovutuksista, kiellosta liittyä Natoon, puolueettomuudesta ja vallanvaihdosta Kiovassa.
Valtioiden välisissä neuvotteluissa ja diplomatian kielellä ”Yes, but” tarkoittaa aina ”ei.”
Trumpin on silti pakko vakuuttaa amerikkalaisille, että keskustelut Putinin kanssa ovat olleet hyvät, kun kaiken piti pohjautua tähän hänen hyväksi kehumaansa suhteeseen.
Tilanne on kiusallinen Trumpille, jota on Zelenskyin Valkoisessa talossa tapahtuneen nöyryyttämisen jälkeen alettu pitää viimein myös Yhdysvalloissa liian Putin-myönteisenä. Mielipidemittausten mukaan 56 prosenttia amerikkalaisista on sitä mieltä, että heidän presidenttinsä myötäilee liikaa Putinia. Yhdysvalloissa Venäjä on kansalaisten mielissä hyvin pitkälle yhä presidentti Ronald Reaganin ”Evil Empire”, pahan valtakunta.
Euroopassa Putinin venkoilun kiteytti Britannian pääministeri Keir Starmer painottamalla, että Putinin on otettava rauha vakavasti ja lopetettava barbaarit hyökkäykset.
Totta kai oli mahdotonta, että Putin olisi hyväksynyt rauhansuunnitelman, joka passaa hänen vihaamalleen Zelenskyille. Mutta kun yhtään mikään ei liikahda, kun Putinin vaatimukset pysyvät aina vain samoina ja kun Trumpin lähettiläs saa poistua Moskovasta häntä koipien välissä, selvää on, ettei Putinilla ole kiirettä mihinkään. Tosin hän tiettävästi tykkäisi juhlia näyttävästi ensimmäisen maailmansodan päättymisen merkkipäivää toukokuun 8. päivänä niin, että paikalla olisivat komeasti Trump, Kiinan keisari Xi Jinping ja muita Brics-maiden nokkamiehiä.
Kansainvälisessä paitsiossa pitkään olleelle johtajalle se olisi saavutus.
Muilla on kiire, Putinilla ei
Putin ei selvästikään pidä kiirettä senkään takia, että Trumpilla nimenomaan on niin kamalan kova kiire. Kun on tullut luvatuksi äänestäjille rauha lähes sormennäpäytyksellä, asioiden pitkittyminen ja mutkistuminen alkaa näyttää kotimaassa nololta. Ja hirveä hinku saada Nobelin rauhanpalkinto tekee Trumpin entistäkin alttiimmaksi Ukrainan kannalta huonoon rauhansopimukseen.
Mitä en enemmän aikaa kuluu, sitä huonompia ehtoja se merkitsee Ukrainalle.
Trumpin poukkoileva tapa ”neuvotella” tarkoittaa iskuja vuorotellen molempiin suuntiin. Mutta kun vipuvartta Venäjän suuntaan on vähemmän - sillehän jo luvattiin ennen kuin neuvottelut olivat edes alkaneet, ettei Ukrainasta tule Naton jäsentä eikä entisten rajojen sisälle palata - niin käytännössä Trump tarjoaa Venäjälle pääasiassa porkkanaa ja Ukrainalle keppiä.
On Putinin edun mukaista antaa ajan vain kulua. Sitä paitsi Trumpin hallintohan ei nimitä Venäjää enää hyökkääjäksi, Yhdysvallat äänesti YK:ssa Ukrainasta yhdessä Venäjän kanssa, ja raporttien mukaan Yhdysvallat ei tee enää edes kyberhyökkäyksiä Venäjälle.
Voiton tavoittelua kotiyleisön edessä
Trumpin ansiosta on Kurskin ”vapautusta” mainostettu Moskovassa suurena voittona babushkojen halaamien sotilaiden kuvilla höystettynä samalla, kun Putin ryntäsi Kurskiin sota-asuun sonnustautuneena paistattelemaan voitontunnelmissa alueella, jossa on käyty toisen maailmansodan legendaarisia taisteluja.
Selvältä näyttää, ettei Putin suostu mihinkään neuvotteluihin niin kauan kuin Kurskissa on jäljellä yksikin ukrainalaissotilas.
Asiantuntijoiden mielestä kaiken kaikkiaan Kurskissa on tapahtunut kummia. Aluksi pelättiin tuhansien ukrainalaissotilaiden jäämistä mottiin ja heidän hirveää kohtaloaan venäläisten kiduttajien käsissä. Sitten nähtiin Trumpin alentuvan kerjäämään, että ukrainalaissotilaiden henki säästettäisiin ja heidän annettaisiin vetäytyä pois kaikessa rauhassa, ja Putinin lupaavan armollisesti, että ukrainalaiset saavat pitää henkensä, mikäli antautuvat. Lopulta ukrainalaiset vetäytyivät nopeasti, mahdollisesti amerikkalaisten vaatimuksesta.
Putin on siis käytännössä saanut Trumpilta kaiken vaatimansa, kun taas Ukrainan olisi suostuttava 30 vuorokauden aselepoon ilman mitään turvatakuita.
Kremlin vaatimuksesta Trumpin oli suostuttava myös siihen, että Kremlin silmissä Ukrainan kanssa liian läheinen ja liian hyvin KGB:n metodit tunteva kovan luokan kokenut kettu kenraaliluutnantti Keith Kellogg sai porttikiellon Moskovaan. Hänen tilalleen Trumpin lähettilääksi pantiin Lähi-idän neuvonantaja Steve Witkoff, joka sai kunnian kokea ala-arvoista kohtelua Kremlissä. Golfkaveri Witkoffia pidetään nyt jopa tosiasiallisena ulkoministerinä, sillä Marco Rubio on jo saattanut menettää oikukkaan presidentin luottamuksen.
Merkillepantavaa on myös se, ettei Trump halua edes puhua Putinin painostamisesta kovilla sanktioilla, vaan kaikki on paremminkin symbolista rankaisemista ilman suurta merkitystä. Molemmille sankareille yhteistä on se, että kummankin on kyettävä näyttelemään kotiyleisölle voittajaa, mutta sitäkään ei Putin tee Trumpille helpoksi.
Näytelmä, jota emme ymmärrä?
Päällisin puolin näyttää siltä, että tässä oudossa kuviossa Putin vetää Trumpia kuin pässiä narusta. Mutta koko sirkuksessa herää yksi kysymys yli muiden: Mikä oikein on näiden kahden tapin todellinen suhde? Pelataanko edessämme näytelmää, jota emme ollenkaan ymmärrä?
Ranskalainen Jacques Attali, entisen presidentin, François Mitterrandin, läheisin neuvonantaja myös turvallisuuskysymyksissä ja presidentti Emmanuel Macronin korvaankuiskaaja, esitti Ranskan television perjantai-illan debatissa mielenkiintoisen ja kauhistuttavan näkökulman: Hänen mielestään kokonaan poissuljettuna ei saa pitää sellaistakaan mahdollisuutta, että sekä Trumpilla että Putinilla on sama päämäärä, ja se onkin venäläinen Ukraina.
Attalin hätähuuto kuului: Euroopan on varmistettava, ettei sellainen pääse toteutumaan!