Oikeushammaslääkäri Helena Ranta puolustaa ihmisoikeuksia viimeiseen asti, vaikka on nähnyt myös ihmisyyden julmimpia ja synkimpiä puolia.
Kun Venäjää ja sen presidenttiä Vladimir Putinia on yhä kiihtyvämmällä tahdilla syytetty sotarikoksista, on oikeushammaslääkäri Helena Ranta, 75, ollut äänessä monessa mediassa.
Ranta on luonteva taho kysyä asiasta, onhan hän tutkinut sotarikoksia useissa maissa ja muun muassa todistanut Haagin tuomioistuimessa sotarikoksista syytettyä Jugoslavian (nykyisen Serbian) presidenttiä Slobodan Miloševićia vastaan.
Mutta miten alun perin hammaslääkärinä työskennellyt Ranta päätyi keskelle joukkohautoja, sodan ristitulta ja historian käänteitä?
Ahtisaari, Halonen ja Rehn
Ranta itse syyttää leikkisästi kolmea henkilöä; presidentti Martti Ahtisaarta, silloista ulkoministeriä Tarja Halosta, sekä Elisabeth Rehniä, joka toimi 90-luvulla YK:n ihmisoikeusraportoijana Bosnia-Hertsegovinan tilanteesta.
Bosnia oli osallisena Jugoslavian hajoamissotiin, joita käytiin aina vuodesta 1991 vuoteen 2001 saakka. Näitä sotia on usein kuvailtu Euroopan verisimmiksi sitten toisen maailmansodan.
Rehn ehdotti vuonna 1996, että Bosnian Srebrenicaan voitaisiin lähettää suomalainen tutkijaryhmä selvittämään epäiltyjä joukkomurhia. Edellisenä kesänä Srebenicassa oli tapahtunut verilöyly, jossa tapettiin yli 7 000 bosniakkisiviiliä.
Lähtijöiden joukossa oli myös oikeushammaslääkäri Ranta.
– Maaliskuussa -96 meitä lähti neljä asiantuntijaa sinne ikään kuin tutkimusmatkalle, Ranta kuvailee.
Ranta ja kumppanit saarrettiin
Kesäkuussa suomalaisasiantuntijoiden virallinen ryhmä lähetettiin Srebrenicaa ympäröiville vuorille Rannan johdolla.
– Ei kovin kauaa kestänyt, kun meidät saarrettiin.
Ranta itse onnistui päästä saartorenkaan ulkopuolelle, ja myöhemmin he menivät YK:n ihmisoikeus- ja Kosovon rauhanturvajoukkojen kanssa takaisin.
Tältä joukkohaudan tutkimukset Srebrenican lähistöllä Bosniassa näyttivät vuonna 1996:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Joukkohauta todisti Racakin verilöylystä
Jugoslavian hajoamissotien kauheudet eivät siihen loppuneet.
Vuonna 1999 Kosovon Racakin kylästä löytyi 45 ihmisen joukkohauta.
Jugoslavia eli nykyisin Serbia on tähän päivään saakka väittänyt tapahtumia lavastetuiksi, ja sanonut löydettyjen jäännösten kuuluvan sissitaistelijoille.
Rannan tutkimusryhmän löydökset kuitenkin osoittivat toisin. Todistusaineisto osoitti, että kyse oli albaanisiviileistä. Joukossa oli naisia ja lapsia.
Racakin verilöylyä pidetään käänteentekevänä hetkenä sodassa. Karmeiden tapahtumien vuoksi maailman sympatiat kääntyivät kosovolaisten puoleen, ja se vaikutti suuresti sotilasliitto Naton päätökseen aloittaa sotatoimet Jugoslaviaa vastaan.
Racakin verilöylyssä kuolleiden omaisia suremassa Kosovossa tammikuussa 1999.
Ranta päätyi kohtaamaan sotarikoksista syytetyn Jugoslavian presidentti Miloševićin Haagin kansainvälisessä ihmisoikeustuomioistuimessa vuonna 2003. Ranta toimi todistajana nimenomaan Racakin verilöylystä.
Miloševićin oikeudenkäyntiä käytiin vuosia, eikä hän koskaan saanut lopullista tuomiota. Vuonna 2006 hän löytyi Haagissa sijaitsevasta sellistään kuolleena. Ruumiinavaus paljasti kuolinsyyksi sydänkohtauksen.
"Tutkija ei ole tuomari"
Tällä hetkellä muu maailma katsoo järkyttyneenä, kuinka Ukrainassa paljastuu kauheuksia, jotka muistuttavat myös Jugoslavian hajoamissotien tapahtumia. Tähän mennessä Ukrainassa on raportoitu joukkohaudoista ja siviilien teloituksista.
Maailman sympatiat ovat tällä hetkellä ukrainalaisilla.
Miten sellaisessa tilanteessa voi pysyä tutkijakaan puolueettomana?
– Tutkija ei ole tuomari. Me emme saa ottaa kantaa siihen, kuka teki ja kenen ase on tämän takana. Se täytyy jättää riippumattomalle tuomioistuimelle, jos sellainen löytyy, Ranta sanoo.
– Kuten useasti sanotaan, totuus on aina ensimmäinen uhri konflikteissa. Osapuolilla, olivat ne hyökkääjiä tai puolustajia, on omat motiivinsa kertoa, miten tätä totuutta etsitään tai millä tavalla totuuden etsimistä yritetään estää.
Rannan mukaan tutkijan tehtävä on keskittyä omaan työhönsä ja todistusaineiston keräämiseen.
– Se ei poissulje sitä, etteikö henkilökohtaisia mielipiteitä voisi olla. Mutta ne täytyy pitää itsellään.
Serbialainen perhe seurasi televisiosta presidentti Slobodan Miloševićin oikeudenkäyntiä Haagissa vuonna 2002.
Puolueettomuus on lopulta myös totuuden kannalta merkittävän kriittistä.
Tarkalla ja avoimella dokumentoinnilla varmistetaan, että aineisto kelpaa todisteeksi oikeudessa.
– Olen ylpeä siitä, että kaikki aineisto, jota suomalaiset asiantuntijat ovat luovuttaneet niin kansainvälisille kuin kansallisille tuomioistuimille, on hyväksytty, Ranta sanoo.
– Se puhuu suomalaisten ammattitaidon puolesta.
Ranta on erikoistunut uhrien tunnistamiseen. Konfliktin oikeudellisen jälkipuinnin lisäksi se on äärettömän tärkeää uhrien omaisille – tieto siitä, mitä läheiselle on tapahtunut.
Jokaisella konfliktilla on omat erityispiirteensä
On tärkeää, että ennen konfliktialueelle lähtemistä on selvittänyt mahdollisimman hyvin historialliset taustat ja osapuolten traditiot, joita he pitävät pyhinä tai tärkeinä. Ettei mene rikkomaan mitään, mitä ei tarvitse rikkoa, Ranta kuvailee.
– Kun menin Kosovoon, otin etukäteen Suomessa yhteyttä emeritusprofessori Heikki Palvaan ja kysyin erilaisista värisymboleista, jotka liittyivät vainajien kohteluun.
– Näin ollen tiesin, että islaminuskoisen sankarivainajan kuollutta ruumista ei saa koskettaa muut kuin hänen vaimonsa, ja hänet pestään ja kääritään tietyn väriseen liinaan.
Rannan johtama suomalainen tutkijaryhmä tutkimassa Racakin verilöylyn uhria Pristinassa, Kosovossa, tammikuussa 1999.
Ranta otti yhteyttä imaamiin ja kysyi, miten albaaniyhteisö suhtautuisi naispuolisiin tutkijoihin, jotka käsittelisivät vainajia.
– Hän oli äärettömän iloinen siitä, että olin mennyt hänen luokseen. Jo pelkästään tämä yhteydenotto johti siihen, että hän avasi ovia, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Pääsimme hyvin nopeasti sisälle akuuttiin konfliktiin.
– Se vakuutti yhteisön siitä, että kunnioitimme heidän kulttuuriaan ja uskontoaan ja otimme heidät huomioon tutkinnassa.
"Kuolema voi tulla milloin vain"
Työhön on myös kuulunut lukuisia vaaratilanteita. Ranta on ollut kaksi kertaa pidätettynä, useasti ristitulen keskellä ja autopommi-iskussa.
Kuinka monta kertaa tarkalleen hänen henkensä on ollut uhattuna, sitä on vaikea sanoa.
– Sitä täytyy kysyä niiltä tarkka-ampujilta, jotka ovat varmasti useasti ottaneet minut tähtäimeensä.
Rannan mukaan tällaisten kokemusten käsittely vaatii etäisyyden ottamista ja tosiasioiden hyväksymistä.
– Kuolema voi tulla milloin vain.
Näin Ranta kuvaili uransa vaaranhetkiä Uutisaamussa viime maaliskuussa:
3:25
Tarve puolustaa ihmisoikeuksia – myös kuolleiden ihmisoikeuksia – on selvästi ajanut Rantaa hänen uralleen.
Ranta kasvoi omien sanojensa mukaan hyvin liberaalissa ja tasa-arvoisessa perheessä, ja kiinnostui ihmisoikeusasioista 70–80-luvulla. Hän onkin toiminut pitkään Ihmisoikeusliiton johtokunnassa ja erilaisissa naisasiajärjestöissä.
– En ole ehkä puhunut tulenpalavasti tasa-arvon puolesta, mutta olen kyllä työskennellyt sen puolesta, Ranta kuvailee.
Rannan mielestään hänen oma ammattikuntansa kohtelee miehiä ja naisia aika lailla tasa-arvoisina. Kaikki ei ole aina kuin Strömsössä, mutta omalla urallaan Ranta ei ole kokenut oman ihmisarvonsa nollaamista.
Vaikka on häntä yritetty painostaakin.
– Jugoslavian hajoamissotien aikana minua yritetty painostaa paitsi konfliktin osapuolten puolesta, mutta myös täällä Suomessa.
– Yksi ulkoministeriön virkamies ja hänen kaksi kollegaansa lähettivät minulle postia, että minun pitäisi tehdä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.
Ranta otti asian puheeksi kasvotusten yhden virkamiehen kanssa.
– Sanoin, että luuletteko, etten ole säilyttänyt teidän kolmen kirjeitä?
– Hän vain tokaisi, että kyllä sinä kolmea miestä vastaat, Ranta kuvailee ja nauraa.
"En häpeä itkeä"
Kun 75-vuotias Ranta puhuu sotarikosten tutkinnasta, hän on määrätietoinen, mutta samalla inhimillinen.
Koskettavan asian äärellä hän antaa silmien kostua, ja hersyvä nauru tulee esiin pitkin keskustelua.
Puhuttaessa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan hänen äänensävynsä vakavoituu.
– Pidän tätä hyökkäystä järjenvastaisena, hän sanoo.
– Ensin tuli surua, että jälleen on tällaista tapahtunut. Sitten tuli myös eräänlainen vihareaktio.
Hänestä on kuitenkin tärkeää, ettei se viha kohdistu tavallisiin venäläisiin.
– Ei tavallinen venäläinen, minun kanssaihmiseni, ei hän välttämättä edes tiedä tarkkaan, mitä kaikkea on tapahtunut ja tapahtumassa. Tai millä perusteilla Ukrainaan on menty.
– Minä en lähde tuomitsemaan tavallisia venäläisiä.
Valintojen kanssa on elettävä
Ranta sanoo pystyneensä jättämään työt pääasiassa kodin ulkopuolelle. Inhimillisyydelle hän on kuitenkin antanut tilaa.
– En häpeä myöntää, että olen säilyttänyt kykyni itkeä. Itken, kun olen tullut takaisin joltain missiolta ja sillä tavoin puran sitä.
Rannan mukaan hän on kokenut valtavasti hetkiä, jotka ovat jääneet jälkikäteen mietityttämään.
– Mutta jälkiviisaus ei auta. Koska kun ratkaisuja joutuu tekemään konfliktin aikana, yleensä kaikki vaihtoehdot ovat aika huonoja.
Silloin täytyy luottaa siihen, eri lähteistä saatu tilannekuva on mahdollisimman oikea ja sen hetkinen ratkaisu on vähiten vaarallinen tai huono.
Ranta tutki myös vuoden 2004 tuhoisan tsunamin uhreja – näin turman tutkinta poikkesi sotarikostutkinnasta (45 minuuttia -ohjelma, 23.2.2005)
7:33
– Ja kun sen on valinnut, on mentävä loogisesti eteenpäin. Ei kannata jäädä katsomaan, että jos olisin valinnut toisin, koska koskaan ei tiedä mitä olisi tapahtunut. Kun yhden tien on valinnut, sillä on kuljettava, välillä katkeraan loppuun.
Vuodet eivät ole aina olleet helppoja, ja niihin sisältyy myös surullisia ihmiskohtaloita. Hän on esimerkiksi menettänyt työtovereitaan.
– Yksi Bosnian aikainen tulkkini on kadoksissa edelleen.
Osa näistä kohtaamisista on niin raskaita, että ne Ranta haluaa pitää itsellään.
– Ne ovat niin kipeitä, henkilökohtaisia asioita, ettei niistä mielellään edes puhu. Niitä käy joskus yksinään läpi ja katsoo valokuvia.
Tutkimukset Lahdessa
Ranta on ollut jo reilut kymmenen vuotta eläkkeellä, mutta löytää itsensä yhä työn parista.
Kansainvälisesti arvostettuna oikeushammaslääkärinä hänen ammattitaidollaan, kontakteillaan ja kokemuksellaan on kysyntää.
Luentojen, esitelmien ja siviilikriisinhallinnan opiskelijoiden mentoroinnin lisäksi hän on yhä mukana oikeuslääketieteellisessä kenttätyössä.
Yksi hankkeista liittyy Suomen viimeisiin hetkiin suurruhtinaskuntana osana Venäjää.
Hän avustaa vuoden 1918 sisällissodan joukkohautojen löytämisessä ja mahdollisissa siirroissa. Lahden Hennalassa oli sisällissodan aikaan venäläinen varuskunta, jonka siunauskappeli on yhä suojeltu. Sieltä on toisen maailmansodan jälkeen löydetty punaisten joukkohauta.
– Se on tietenkin tyhjennetty, mutta meidän tehtävämme on tarkastaa, ettei siellä ole enää muita hautoja.
Emme tunnista ortodoksisen hautuumaan tarkkaa sijaintia. Siellä on yksi hautakivi, mutta meidän täytyy tutkia se maatutkalla ja magnetometrisin mittauksen. Se täytyy palauttaa muinaismuistolainkin edellyttämään asuun.
– Välillä toivon, että saisin olla eläkkeellä. Mutta niin kauan, kun minulla on jotain annettavaa ja voin auttaa, katson, että velvollisuuteni on tehdä se.
– Mutta kaivamaan en enää lähde, Ranta sanoo naurahtaen.
Ei Kremlin ovesta astella sisään
Ranta on esimerkiksi MTV Uutisten haastattelussa kuvaillut Butshan kaupungissa paljastuneita siviileihin kohdistuneita hyökkäyksiä rikoksiksi ihmisyyttä vastaan.
Mahdollisten sotarikosten dokumentointi ja todistusaineiston keruu on jo aloitettu Ukrainassa.
Mutta kuinka todennäköistä Putinin ja hänen lähipiirinsä tuomitseminen on?
– Kukaan ei varmasti ajattele, että Kremlin ovesta mennään sisään ja pannaan käsiraudat tiettyjen ihmisten ranteisiin, Ranta toteaa.
– Toisaalta emme me varmaan uskoneet Miloševićinkaan joutuvan oikeuden eteen, mutta niinpähän hän vaan joutui.
Rannan mielestä on lohduttavaa, että nyt etsitään vaihtoehtoja, jotta Ukrainan tapahtumia voidaan käsitellä tuomioistuimessa.
– On tärkeää, että rankaisemattomuuden kulttuuri vihdoin päättyisi.
Jokaisen konfliktin tai hyökkäyksen jälkeen katsoa, että mitä siitä voidaan oppia, Ranta sanoo.
Jugoslavian hajoamissodissa on paljon yhtäläisyyksiä Ukrainan sotaan, vaikka suoraan niitä ei voikaan vertailla.
– Murheellista on se, että emmekö me sitten opi mitään?
Ranta kertoi MTV Uutisten haastattelussa maaliskuussa, mitä ajattelee Ukrainassa paljastuneista veriteoista:
9:29
