Nyrkkeilijä Robert Heleniukselle jokainen päivä on isänpäivä. Toki marraskuun ensimmäisessä sunnuntaissa on tiettyjä perinteitä.
Heleniuksen isänpäivä-perinteisiin on kuulunut yhdessäolo ja ruokailu oman isän ja äidin luona. Heleniuksella on vaimonsa Sandran kanssa kaksi-, viisi- ja seitsemänvuotiaat lapset, mutta oman perheen isänpäivä-perinteet ovat jääneet vähemmälle.
– Kun on reissussa melkein aina, nytkin olen Itävallassa isänpäivänä, Helenius huokaisi MTV Sportille.
– Omat muksut totta kai laittavat ja tuovat jotain, jos olen paikalla. En silti näe sitä niin hirveän... perhe on tärkeä, mutta sen pitää olla joka päivä, ei pelkästään isänpäivänä, hän sanoo.
Nyrkkeilijäjärkäle on harjoitusleirillä, jossa hän sparraa maailmanmestari Vladimir Klitshkon kanssa. Jos hän ei siis ole tarkkana, saattaa tulla itselle isän kädestä. Henkisiä haavoja on jatkuvan reissaamisen ja leireilyn takia tullut. Itävaltaan jatkunut matka alkoi jo viime sunnuntaina.
– Kun lähdin, niin vanhemmat lapset itkivät, eivätkä olisi halunneet päästää irti. Onhan se rankkaa, Helenius myöntää.
– En tiedä ymmärtävätkö he, mistä on kyse. Pyrin tekemään niin, että treenileirit ovat siellä, missä asun. Aika menee niin nopeasti, taas on vuosi vierähtänyt niin, että olen enemmän tai vähemmän ollut treenileireillä. Kyllä ikävä on iso.
Oppi tuntemaan lapset pakkolevossa
Helenius sanoo, että hänen on ollut pakko opetella sulkemaan ikävä taakse, että keskittyminen pysyy leireillä ja otteluissa olennaisessa. Vaikka nyrkkeilymaailmassa on paljon glamouria, lapset eivät siitä välitä.
– Ovat he katsoneet otteluita ja tietävät. Mutta isä on isä, ei mitään erikoista, kaksimetrinen jätti naurahtaa.
Ammatillisesti Helenius oli helvetillisessä kierteessä joulukuussa 2011 käydyn EM-ottelun jälkeen. Hän voitti, mutta ottelusta seurasi lähes vuoden kilpailutauko ja käsivamman parantelu. Palattuaan hän voitti kaksi ottelua, mutta toisessa tuli uusi käsivamma ja pian alkoivat kiistat Sauerland-tallin kanssa. Saksalaistalli esti Heleniusta harjoittamasta ammattiaan kahden vuoden ajan.
Vaikka taistelu kulisseissa oli kovaa ja raskasta, se toi hyvääkin.
– Sain tutustua lapsiin ihan eri tavalla, mitä en ollut aiemmin ehtinyt, kun olen ollut reissussa. Kun treenaa, sitä on niin väsynyt, ettei jaksa ottaa yhteyttä niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt sen kahden vuoden tauon aikana pääsin tutustumaan heihin ihan perin pohjin.
– Se oli hauskaa ja antoisaa. Opin heidän psyykeestä ja siitä, millaisia ihmisiä he ovat.
Helenius oppi kuinka villejä perheen lapset todella ovat. Lasten vauhdikkaat luonteet johtavat myös siihen, mikä on hänen mielestään isyydessä parasta.
– Se, kun he aamulla kuuden aikaan juoksevat herättämään ja halaamaan, hän hymyilee.