Helle saattaa tehdä pikaisen paluun, kun "idän mammuttihelle yrittää puskea Suomeen" – Pekka Pouta: Sen jälkeen puhaltaa taas viileämpää

2:08img
Pekka Pouta kertoo, millaisia sateita loppuviikosta tulee ja miltä näyttää alkuviikon sää.
Julkaistu 07.07.2022 10:56
Toimittajan kuva

Jani Rolamo

jani.rolamo@mtv.fi

@namatsuu

Suurimmassa osassa maata oli aamulla vielä poutaa, mutta sadealueita alkaa puskea lännestä ja kaakosta.

Suomeen on levittäytymässä jatkuvan sateen alueita lännestä sekä kuurosateita kaakosta, kertoo meteorologi Pekka Pouta Uutisaamussa.

– Ukkosherkin alue on tällä hetkellä kaakossa. Illaksi selkenee laajemmin lännessä, ja sateet väistyvät itään ja Lappiin, Pouta kertoo.

Perjantai on lähes koko maassa poutainen ja hieman pilvinen, ja lämpötilat pysyttelevät 20 asteen tuntumassa, etelässä hieman yli. 

– Kaakosta on nousemassa jännä sadealue, joka voi pilata lauantaipäivää etelässä ja tuoda ukkosia kaakkoon. Se liittyy idän mammuttihelteeseen ja sen eroon meidän säässämme, Pouta kertoo.

Lauantaiksi lounaasta on nousemassa Suomen päälle jatkuvan sateen alue.

Helle yrittää levitä alkuviikosta

Lauantain sateet ovat ukkoskuuroluonteisia. Alkuviikosta Venäjällä oleva mammuttihelle yrittää levitä Suomeen, mutta jättänee suurimman osan Suomea hellerajan alapuolelle.

– Tiistain-keskiviikon vaiheilla saatetaan käydä hellelukemissa, todennäköisesti idässä. Mutta sen jälkeen meille puhaltaa taas viileämpää ilmaa lännestä, Pouta kertoo.

Katso tarkemmat säätiedot ylläolevalta videolta.

Tuoreimmat aiheesta

Sää