Mun maailma -sarja vie viiden nuoren maailmaan, joiden elämä on käännekohdassa. Yksi nuorista on helluntalainen Hanna Haavisto.
Arman Alizadin ohjaama uusi realitysarja Mun maailma vie viiden 18–25-vuotiaan nuoren maailmaan, joiden elämä on eräänlaisessa käännekohdassa. Arman nostaa pöydälle kysymyksiä 2020-luvun nuorten maailmasta ja antaa nuorten vastata niihin itse.
Sarja koostuu päähenkilöiden itse kuvaamista videopäiväkirjoista sekä seurantamateriaaleista, jotka nivoutuvat yhteen päähenkilöiden elämässä tapahtuvien asioiden myötä.
Yksi sarjan päähenkilöistä on tamperelainen Hanna Haavisto, 18, joka kuuluu helluntaiseurakuntaan.
– Jos vertaan kasvatustani muiden perheiden kasvatukseen, varsinkin pienenä, niin minulla oli aika paljon kirkosta kavereita. Tiedostan ajattelevani joistain asioista eri tavalla. Kasvatuksessani on ollut sukupuolirooleja: kristityissä piireissä ollaan mies ja nainen. Konservatiivisia rooleja on painotettu paljon, Hanna kertoo ensimmäisessä jaksossa.
Lue myös: Arman Alizadin ohjaama Mun maailma -realitysarja vie katsojan viiden käännekohdassa olevan nuoren maailmaan
Helluntaiseurakunnissa vietetään varhaisaikuisille suunnattuja Lost and found -iltoja, eli tuttavallisemmin löföjä. Iltoihin kuuluu rukoilua, opetusta ja ylistysmusiikkia.