Helsingin vanhassa jäähallissa eli ”Nordiksella” sattui vastaikää vesivahinko, mikä ajoi hallin vuokralaisen HIFK:n poikkeusjärjestelyjen pariin.
Helsingin Nordenskiöldinkadulla sijaitsevassa jäähallissa tehtiin kesän aikana erinäköisiä kunnostustöitä muun muassa kiinteistötekniikan parissa. Töiden yhteydessä sattui harmillinen vahinko.
– Urakoitsija astui vahingossa yhden putken päälle niin, että sieltä lähti vettä vuotamaan, hallin operoinnista vastaavan Jääkenttäsäätiön toimitusjohtaja Tom Kivimäki kertoo MTV Urheilulle.
– Vahinko havaittiin hyvin nopeasti ja siihen pystyttiin reagoimaan nopealla aikataululla. Toki, kun on kyse vedestä, niin se on sellainen elementti, mikä menee joka paikkaan. Vahinkoa korjataan paraikaa, Kivimäki jatkaa.
Vesivahinko sattui HIFK:n kannalta kaikista pyhimmässä paikassa eli punapetojen liigajoukkueen pukuhuoneessa. Vahinko tapahtui elokuun lopulla, kun HIFK:n edustusjoukkue oli Sveitsissä pelaamassa harjoituspelejä EHC Klotenia ja HC Ambri-Piottaa vastaan.
HIFK:n pukukoppi ja joukkueen valmennuksen tilat ovat tällä hetkellä käyttökiellossa. HIFK:n pukukoppitilat on siirretty väliaikaisesti Helsingin vanhan jäähallin niin sanotun keskikäytävän tuntumaan. HIFK ja hallin toinen vuokralainen Helsingin Jokerit viettävät nyt kirjaimellisesti yhteiseloa, sillä niiden pukukopit ovat vastakkain toisistaan.
– Tämä tuo meille residenssiä. Teemme kaiken niin, että pelaajien arki sujuisi mahdollisimman hyvin ja normaalisti. Olisihan se kiva, jos meillä olisi meidän oma koppimme käytössä, mutta nyt ei ole. Emme me tälle mitään voi, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen sanoo poikkeusjärjestelyistä.
Hallin omistajan Jääkenttäsäätiön toimitusjohtajan Tom Kivimäen mukaan asian taustalla ei ole mitään ”dramatiikkaa”, vaan kaikki on saatu selvitettyä urakoitsijan ja tapauksessa mukana olevan vakuutusyhtiön kanssa.
Kivimäki ei osaa antaa arviota siitä, että kuinka kauan HIFK:n pukukopin korjaustyöt jatkuvat.
– Se on selvää, että korjaus ei valmistu tällä tai ensi viikolla, mutta toivottavasti mahdollisimman pian. Tähän on vaikea sanoa mitään tarkkaa aikataulua, koska asiantuntijoiden pitää tehdä mittauksia niin, että kaikki on varmasti kunnossa.
– Korjaustoimenpiteet edistyvät kuitenkin hyvin ja yhteisymmärryksessä, Kivimäki vakuuttaa.
HIFK pelaa seuraavan kotipelinsä lauantaina, kun Pelicans saapuu vierailulle Nordikselle.