Helsingin kaupunki toimitti tarkennettua tietoa kevään tietomurrosta

1305 Helsingin kaupungin tietomurto
Selvityksen mukaan tietomurron kohteeksi on mahdollisesti joutunut 96 700 oppijaa sekä heidän huoltajansa.MTV
Julkaistu 08.07.2024 18:31

MTV UUTISET – STT

Helsingin kaupunki kertoo toimittaneensa tietosuojavaltuutetulle tarkennettua tietoa huhtikuun lopun tietomurrosta.

Selvityksen mukaan tietomurron kohteeksi on mahdollisesti joutunut 96 700 oppijaa sekä heidän huoltajansa. Aiemmin oppijoiden määräksi oli arvioitu 150 000.

Kaupungin mukaan määrän alenemista selittää muun muassa se, että luvusta on saatu vähennettyä päällekkäisyyksiä esimerkiksi tilanteissa, joissa lapsi on juuri siirtynyt varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta peruskouluun.

– Toimitetussa selvityksessä ei ole ilmennyt aiemmin julkistetuista mahdollisista kohderyhmistä poikkeavia tietoja, mutta datasisältöä on saatu tarkennettua, tiedotteessa kerrotaan.

Kaupunki kertoi lisäksi, että tietomurron kohteeksi joutuneen verkkolevyn analysointi jatkuu. Suuren datamäärän vuoksi kokonaisselvityksen valmistuminen vie vielä aikaa.

Lue lisää: Koululaisten koteihin karu viesti – tämä kaikki Helsingin tietomurrossa paljastui

Tuoreimmat aiheesta

Helsingin tietomurto