Helsingin kokoomus vahvisti Juhana Vartiaisen puolueen pormestariehdokkaaksi 

Juhana
Lehtikuva
Julkaistu 08.03.2021 19:47

MTV UUTISET - STT

Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Juhana Vartiainen on valittu kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä. Valinta tehtiin Helsingin kokoomuksen ylimääräisessä piirikokouksessa.

Piirikokouksen päätös oli yksimielinen. Kokoomuksen tavoitteena on jatkaa Helsingin suurimpana puolueena, jolla on kaupungin pormestarin paikka.

– Nykyaikainen talouskasvu on kaupunkien kasvua. Kaupungeissa ihmiset ovat lähekkäin, keksivät uusia asioita ja vievät kehitystä eteenpäin, Vartiainen arvioi tiedotteessa.

Hänen mukaansa kaikki puolueet toivovat hyviä asioita, mutta kokoomuslaisilla on ymmärrys siitä, että uusi hyvä syntyy ihmisten omasta toiminnasta.

Vartiainen on kokoomuksen toisen kauden kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja.

Jos Helsingin kaupunginvaltuusto kuntavaalien jälkeen valitsisi Vartiaisen kaupungin pormestariksi, hän jättäisi eronpyyntönsä eduskunnalle.

Tuoreimmat aiheesta

Juhana Vartiainen