Helsingin pörssi rynnisti korkeimpaan lukemaansa yli 10 vuoteen

Pörssitalo AOP
All Over Press
Julkaistu 06.02.2020 15:03

MTV UUTISET

Helsingin pörssin yleisindeksi on kohonnut tänään korkeimpaan noteeraukseensa yli kymmeneen vuoteen.

Yleisindeksi on kivunnut tänään yli 10 500 pisteeseen tulosjulkistajien hyvien uutisten siivittämänä. Yhtä korkeita lukemia kirjattiin viimeksi vuoden 2008 alussa.

Pörssin isoista yhtiöistä kovimmassa kiidossa on tänään ollut nostolaitevalmistaja Konecranes, jonka osake on vahvistunut noin kymmenen prosenttia. Myös Nordea, Nokia, Valmet ja Nokian Renkaat kuuluvat pörssipäivän nousijoihin.

Jyrkimmässä laskussa on rakennusyhtiö SRV, joka ilmoitti myyvänsä murheenkryyninsä kauppakeskus Redin Helsingin Kalasatamassa. Samalla SRV kertoi tekevänsä Redistä ja muista omistuksistaan raskaat arvonalennukset, jotka painoivat yhtiön tuloksen rankasti miinukselle.

Helsingin pörssissä vietetään tänään vuoden ensimmäisen tuloskauden kiivainta päivää. Viime vuoden loppuneljänneksen tuloslukunsa esittelivät aamulla Nokian ja Nordean ohella myös muun muassa Sampo ja Fortum sekä useat konepajayhtiöt.

Lue myös: Redin alamäki painoi SRV:n tuloksen karmeasti miinukselle – rakennusyhtiö myy 40 prosentin omistuksensa kauppakeskuksesta

Fortum loihti 400 miljoonan liikevoiton loppuvuonna – Metso ylsi ennätysvuoteen

Sampolla haastava, mutta menestyksekäs vuosi – tulos yhä miljardiluokkaa, mutta osinkoa leikataan

 Syksyllä romahtanut Nokia ponnahti pinnalle – loppuvuonna yli miljardin liikevoitto, mutta yhtiö ei silti ole palaamassa osingonmaksajaksi

Nordea takoi miljardin liikevoittoa: "Olemme menossa oikeaan suuntaan"

Tuoreimmat aiheesta

Pörssi