Helsingin Sanomat: Ilmarisen Jaakko Kiander on siirtymässä Eläketurvakeskukseen

Jaakko Kiander.
Julkaistu 12.06.2019 06:04

MTV UUTISET – STT

Ilmarisen johtoryhmän jäsen, yhteiskuntasuhteista vastaava Jaakko Kiander on siirtymässä Eläketurvakeskukseen (ETK), kertoo Helsingin Sanomat. Lehden tietojen mukaan Kianderista tulee ETK:n tutkimuksesta, suunnittelusta ja tilastoista vastaava johtaja.

ETK:n hallitus päättää nimityksestä HS:n tietojen mukaan keskiviikkona.

Paikka ETK:ssa vapautui, kun tehtävää hoitanut Mikko Kautto yleni ETK:n toimitusjohtajaksi.

Viime viikolla kerrottiin, että Ilmarisen aktuaari- ja riskienhallintajohtaja Hillevi Mannonen jätettiin ulos heinäkuussa aloittavasta uudesta johtoryhmästä. Vakuutusmatemaatikko Mannonen jätti tämän jälkeen yhtiön. 

Tuoreimmat aiheesta

Ilmarinen