Helsingin suomalais-venäläinen koulu hankki vartijan pihalle vanhempien toiveesta – lapsia ei ole uhkailtu

koulu, piha
Suomalais-venäläiseen kouluun Helsingissä ei ole rehtorin mukaan kohdistunut ulkoista uhkaa. Kuvituskuvan piha ei liity juttuun.Shutterstock
Julkaistu 03.03.2022 17:39
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Helsingin suomalais-venäläinen koulu on hankkinut tällä viikolla koulun pihalle vartijan vanhempien toiveesta. Rehtori korostaa, että lapsia ei ole uhkailtu ja että koulutyö jatkuu normaalisti.

Toisin kuin sosiaalisessa mediassa on huhuttu, Helsingin suomalais-venäläiseen kouluun ei ole kohdistunut ulkoista uhkaa, kertoo koulun rehtori Tuula Väisänen.

– Minulla ei ole tiedossa myöskään sellaista, että meidän oppilaitamme tai henkilöstöön olisi kohdistunut minkäänlaista uhkaa tai vihapuhetta, Väisänen toteaa.

Koulu hankki pihalle vartijan täksi viikoksi vanhempien toiveesta. Koulu hankkii turvallisuuspalvelunsa Senaatti-kiinteistöltä. 

– Pohdimme, että ennaltaehkäiseväksi ja turvallisuuden tunteen lisäämiseksi eilisestä lähtien huomiseen asti on pihavalvontaa tehostettu, eli meillä on vartija täällä.

Apulaisrehtori Sanna Torvikoski kertoo, että koululla on ollut rauhallista Venäjän hyökkäyksen jälkeenkin.

– Jotkut vanhemmat etukäteen olivat huolissaan siitä, voiko kouluun kohdistua jotain ja he pyysivät (hankkimaan vartijan).

Lue myös: Poliisi pidätti sodanvastaiseen mielenilmaukseen osallistuneita lapsia Moskovassa – toivat kukkia Ukrainan suurlähetystön luo ja kantoivat kylttejä

Sodasta on puhuttu halukkaiden kanssa

Väisänen kertoo, että sodasta on puhuttu sellaisten oppilaiden kanssa, jotka ovat keskustelua halunneet.

– Minkäännäköisiä tilaisuuksia ei ole kuitenkaan järjestetty. On ihan opetussuunnitelman mukaista opetusta pidetty. Tietenkin meidän tehtävämme on huolehtia turvallisesta arjesta ja tuoda turvallisuuden tunnetta oppilaille, Väisänen kertoo.

– Sotaa tietysti käsitellään niissä oppiaineissa, joihin se muutenkin opetussuunnitelman mukaan kuuluu, kuten historiassa, yhteiskuntaopissa ja äidinkielessä, ja tietysti ikäkaudelle sopivalla tasolla. Mitä varttuneempi oppilas tai opiskelija, sitä tarkemmin käsitellään, Torvikoski toteaa.

– Muuten tosiaan on tärkeää, että normaali elämä jatkuu.

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota