Helsingin suurmoskeijahanke nytkähti eteenpäin – rakentaminen alkaisi aikaisintaan 2020

hanasaari voimala moskeija tontti
Arkistokuva: Uusi moskeija tulisi nykyisen Hanasaaren voimalan ja Sörnäisten rantatien välissä olevalle parkkipaikalle.Antti Mälkönen / Mediahub
Julkaistu 08.12.2017 10:40

MTV UUTISET

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala ehdottaa, että kaupunki varaisi alueen Sörnäisiin suunnitellulle suurmoskeijalle ja monitoimikeskukselle, tiedottaa Helsingin kaupunki.

Varaus tapahtuisi hankkeen toteutusedellytysten jatkoselvittämistä ja arkkitehtikilpailua varten. Kyseessä on jatkoselvitykset mahdollistava määräaikainen suunnitteluvaraus.

Aiheen käsittely viivästyi aiemmin kaupunkiympäristölautakunnan mukaan hakijoista johtuvista syistä. Moskeijahankkeen taustalla olevat hakijat puolestaan sanoivat viivästyksen johtuvan poliitikoista ja kaupungin viivyttelystä.

Hakemuksen on tehnyt perustettava Oasis-säätiö, johon kuuluvat Suomen muslimiliitto ry, Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry sekä Suomen Musliminaiset ry.

Varausehtona olisi, että hanke saavuttaa välitavoitteita vuden 2019 loppuun mennessä ja tekee rahoitukseen liittyviä lisäselvityksiä. Lisäksi hankkeen pitää järjestää kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu.

Hankkeeseen lukeutuu alustavan suunnitelman mukaan noin 2 300 neliömetrin suuruinen moskeija sekä 13 000 neliömetrin kokoinen monitoimikeskus.

Varsinainen tontinvaraus tulee Helsingin kaupunginhallituksen päätettäväksi, jos suunnitteluvaraus toteutuu ja hanke osoittautuu toteutuskelpoiseksi.

Kaupungin arvion mukaan rakentaminen olisi mahdollista aloittaa aikaisintaan vuonna 2020.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa