Helsingin uudella poliisipomolla keinot kansainvälisten liigojen torjumiseen: "Oikotietä ei ole"

Helsingin uuden poliisipäällikön Jari Liukun mukaan taistelussa kansainvälistä rikollisuutta vastaan ei ole oikotietä. Onistumisen avain on poliisin perustyössä.

Helsingin uusi poliisipäällikkö Jari Liukku painottaa laadukkaan peruspoliisityön merkitystä taistelussa kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

– Oikotietä ei ole. Perustyö ja sen laadukkuus ratkaisee. Oli kyse sitten päivittäistutkinnasta tai poliisitoiminnasta yleensä.

– Jos se rapautuu, järjestäytyneen rikollisuuden toimintaedellytykset kasvavat, Liukku sanoi Rikospaikan haastattelussa.

Liukku oli seitsemän vuotta Europolissa ja tutki kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta, joka pitää sisällään muun muassa huumekauppaa, väkivaltaa, korruptiota ja rahanpesua.

– Erityisesti kokaiinikauppa muodostaa keskeisen tulonlähteen, Liukku totesi.

Kokaiini on entistä vahvemmin tullut viime vuosina myös Suomen huumemarkkinoille.

— Kaikentyyppisten huumeiden tarjonta on lisääntynyt, ja se näkyy paitsi tutkinnoissa myös jätevesitutkimuksissa.

Liukun mukaan reaaliaikainen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää ei vain EU-maiden viranomaisten kesken vaan myös kolmansien maiden viranomaisten suuntaan.

Katso yllä olevalta videolta Jari Liukun koko haastattelu Rikospaikassa.

Lue myös:

    Uusimmat