Helsingin Vuosaaressa vauvansa murhasta epäilty äiti vapautettu

LK 0908 Vuosaari vauvasurma
Helsingin käräjäoikeus vangitsi äidin kesäkuussa.Stt/ Lehtikuva
Julkaistu 09.08.2024 14:40

MTV UUTISET – STT

Nainen on ollut vangittuna kesäkuun puolivälistä lähtien.

Helsingin Vuosaaressa vauvansa murhasta epäilty äiti on vapautettu tutkintavankeudesta tuomioistuimen määräyksellä. Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan, että nainen vapautettiin torstaina.

40-vuotias nainen vangittiin kahdeksan kuukauden ikäisen vauvansa murhasta epäiltynä kesäkuun puolivälissä. Hän on ollut siitä asti vangittuna.

Syyttäjän mukaan tapauksen esitutkinta on edelleen kesken eikä naista tiettävästi ole määrätty mielentilatutkimukseen. STT ei toistaiseksi ole tavoittanut tapauksen tutkinnanjohtajaa tai tutkinnanjohtajan sijaista kommentoimaan asiaa.

Epäilty henkirikos tuli poliisin tietoon kesäkuun puolivälissä, kun teosta epäilty nainen soitti itse hätäkeskukseen ja pyysi poliisin paikalle.

Kuollut vauva löytyi epäillyn ja vauvan yhteisestä asunnosta Helsingin Vuosaaresta, eikä asunnossa asu poliisin tietojen mukaan muita.

Syyte naista vastaan on nostettava syyskuun 25. päivään mennessä.

Lue myös: Vauvansa murhasta epäilty äiti vangittiin – poliisi arvioi, että vauva kuoli päivän pari aiemmin

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset