Helsingissä järjestettiin koronarajoitusten vastainen mielenosoitus – 46 ihmistä epäillään kokoontumisrikkomuksesta

5:35img
Julkaistu 08.04.2021 12:19
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

Helsingissä järjestettiin lauantaina 20. maaliskuuta koronarajoitusten vastainen mielenilmaus, johon osallistui poliisin arvion mukaan noin 300 henkilöä. Poliisi epäilee 46 henkilöä kokoontumisrikkomuksesta.

Mielenilmauksen järjestäjät eivät noudattaneet poliisin kanssa etukäteen sovittua suunnitelmaa.

Mielenosoittajat jättivät myös paikan päällä huomiotta poliisin käskyt, joiden mukaan osallistujien olisi pitänyt liikkua kuuden hengen ryhmissä yhtenäisen joukon sijaan.

– Osalle 46 epäillystä on annettu sakko kokoontumisrikkomuksesta ja joidenkin kohdalla on selvinnyt, ettei ole syytä epäillä rikosta. Osa tapauksista etenee esitutkinnan kautta syyteharkintaan, koska suostumusta sakkomenettelylle ei ole saatu tai rikosepäily on kiistetty, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Matti Suominen.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus