Helsingissä raitiovaunun alle jäänyt henkilö oli alle 15-vuotias lapsi – kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui suojatiellä

0:45imgHelsingissä raitiovaunun alle jäänyt oli alle 15-vuotias lapsi – tämä tapauksesta tiedetään.
Julkaistu 16.11.2020 11:41

Elise Tykkyläinen

elise.tykkylainen@mtv.fi

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että Helsingin Mäkelänkadulla eilen raitiovaunun alle jäänyt henkilö oli alle 15-vuotias lapsi.

– Onnettomuudessa oli osallisena raitiovaunu ja lapsi. Poliisi selvittää perusteellisesti tapahtumien kulkua ja onnettomuuteen johtaneita syitä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Korhonen.

Onnettomuus tapahtui poliisin mukaan liikennevalo-ohjatulla suojatiellä lähellä Mäkelänkadun ja Elimäenkadun risteystä hieman ennen kello seitsemää eilen illalla.

Poliisin esitutkinta on vielä kesken, eikä poliisi ota tässä vaiheessa kantaa mahdollisiin rikosnimikkeisiin tai onnettomuuden yksityiskohtiin. 

Tuoreimmat aiheesta

Onnettomuudet