Helsingistä lähteneellä Norwegianin lennolla sairauskohtaus – joutui palaamaan Suomeen

Norwegianin lento Helsingistä Splitiin joutui eilen illalla muuttamaan suunniteltua reittiä ja laskeutumaan Varsovaan sairaustapauksen takia. 

Asiasta otti yhteyttä MTV Uutisiin lennolla ollut matkustaja. 

Norwegianin Suomen viestintäjohtaja Mira Linnamaa vahvistaa tapauksen MTV Uutisille. Linnamaa kertoo, että lento joutui lopulta palaamaan takaisin Helsinkiin:

Tyypillisesti välilaskun jälkeen jatkettaisiin alun perin suunniteltua reittiä määränpäähän. Tässä tapauksessa Varsovan kentällä oli ukkosmyrsky, joka rajoitti lentokoneiden tankkausta. Lisäksi henkilökuntamme työaika oli ylittymässä, joten koneen oli valitettavasti palattava Suomeen, Linnamaa kertoo.

Osa lennoilla olleista asiakkaista reititettiin toisille korvaaville lennoille. Osa saa lippunsa hinnan takaisin kokonaisuudessaan. 

Linnamaa kertoo, että lennoilla tapahtuu aika ajoin sairastapauksia. Suomesta käsin lähtevillä Norwegianin lennoilla tapahtuu hänen mukaansa keskimäärin yhdestä kahteen lievää tai vakavaa sairaustapausta kuukauden aikana.

Miehistö koulutettu sairaustapausten varalta

Linnamaa kertoo, että lentokoneen miehistö on perusteellisesti koulutettu käsittelemään matkan aikana mahdollisesti ilmeneviä sairaustapauksia. 

– Kaikilla miehistön jäsenillä on ensiapu- ja elvytyssertifikaatti, joiden pohjalta he voivat auttaa hätätilanteissa. Miehistö osallistuu säännöllisiin harjoituksiin, jotta he ovat valmiita erilaisiin tilanteisiin.

Linnamaa kertoo, että lentokoneen miehistö tarkistaa jokaisen lääketieteellisen tapauksen huolellisesti ennen kuin päätös reitiltä poikkeamisesta tehdään. 

– Miehistön jäsenet on koulutettu diagnosoimaan monia sairauksia ja antamaan ensiapua niihin. Miehistö saattaa kysyä matkustajien joukosta, onko lennolla mukana lääketieteen ammattilaisia ja ovatko he halukkaita auttamaan potilasta. 

Vaihtoehtoinen lentokenttä löytyy tarvittaessa nopeasti

Kun lentokoneen matkustamohenkilöstö ilmoittaa sairauden merkeistä, lentäjät alkavat arvioimaan mahdollisia lentokenttiä, joihin voisi laskeutua. 

– He etsivät mahdollisuuksien mukaan Norwegianin verkostoon kuuluvia lentoasemia, mutta myös muita lentoasemia ja sen kokoisia lentoasemia, joissa he voivat olettaa sairaaloiden olevan lähellä. Jos tilanne vaatii keskeyttämään lennon, lentäjät ilmoittavat lennonjohtajille, että heillä on lääketieteellinen tilanne, ja heidän on vaihdettava määränpään vaihtoehtoiselle lentokentälle. 

Linnamaan mukaan lennonjohtajat asettavat nämä lennot etusijalle muuhun liikenteeseen nähden. Linnamaa kertoo, että Euroopan lennoilla vaihtoehtoinen kenttä laskeutumista varten järjestyy muutamassa minuutissa.

– Lennonohjaus saa myös potilaan tiedot miehistöltä ja välittää nämä tiedot maassa oleville terveydenhuollon ammattilaisille.

Lentoreitiltä poikkeaminen ei ole ilmaista, mutta sairaustilanteissa terveys menee kustannusten edelle.

– Totta kai poikkeaminen etukäteen suunnitellulta lentoreitiltä maksaa, mutta siihen vaikuttaa moni asia, muun muassa matkan pituus, Linnamaa kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat