Helsingistä odotettavissa eniten junamatkustajia juhannuksena muualle Suomeen, VR varautuu liikenteen vilkastumiseen: "Saa nähdä miten lähtee liikkeelle"

7:23img
Näin VR vastasi tiistaina ärtymystä herättäneeseen junalippukaaokseen
Julkaistu 12.06.2020 07:30

MTV UUTISET – STT

VR valmistautuu juhannuksen junaliikenteeseen poikkeuksellisessa tilanteessa. Juhannus on ollut myös julkisessa liikenteessä yleisesti kesän vilkkain aika. Eniten matkustajia on lähdössä muualle Suomeen Helsingistä, torstaista ja juhannussunnuntaista odotetaan ruuhkaisia.

Käytettävää junakapasiteettia on laskettu VR:n mukaan aiemmin noin puoleen normaalista.

–Juhannuksena ajetaan jo täydellä kalustolla, silloin esimerkiksi Pendolinot kulkevat jo tuplarungoilla, hän jatkaa.

Junamatkojen määrät romahtivat maaliskuussa 90 prosentilla viime vuoden vastaaviin verrattuna. Junia on ajettu noin yksi paikka kymmenestä myytynä.

VR liikennöi juhannuksen ilman lisävuoroja

Juhannuksen VR liikennöi normaalilla vuororakenteellaan ilman lisävuoroja. Junalla matkaavien määrä kasvaa kuitenkin päivittäin juhannuksen takia.

– Junissa on tällä hetkellä hyvin tilaa. Kesän vuorot tulivat myyntiin tämän viikon tiistaina, joten tilanne elää päivittäin. Monet ostavat junalipun vasta juuri ennen matkaa, Tuominen sanoo.

–Ensi maanantaista lähtien junalippu on ostettava etukäteen, jotta jokaiselle matkustajalle riittää istumapaikka ja jotta vältämme ruuhkautumisen. Junassa ei siis myydä lippuja toistaiseksi, mikä on yksi turvallisuustoimenpide.

Helsingistä lähdössä eniten matkustajia, aktiivisin menopäivä torstai

Fyysisinä kappaleina lippuja on tällä hetkellä mahdollisuus hankkia VR:n automaattien lisäksi R-kioskeilta. 

Tällä hetkellä eniten matkustajia on juhannusviikonloppuna luvassa Helsingistä muualle Suomeen. Juhannuksen aktiivisimman menopäivän arvioidaan tällä hetkellä olevan torstai 18. kesäkuuta. Junamatkaajat ovat ostaneet eniten paluulippuja sunnuntaille 21. kesäkuuta. VR:n mukaan pääkaupungista reiteille Ouluun, Tampereelle ja Turkuun on tällä hetkellä hankittu eniten lippuja.

Käsidesit juniin myyntiin juhannuksena ja ravintolavaunut auki ensi maanantaina

VR on tiedottanut tuovansa käsidesit ja kasvosuojaimet myytäviksi juniin. Tuominen vahvistaa, että maskien ja käsidesien pitäisi olla tavoiteaikataulun mukaisesti myynnissä junissa juhannuksena.

Sekä ravintolavaunumyynti että osastojen kärrymyynti palaavat maanantaina VR:n juniin. Ravintolavaunuissa noudatetaan ravintoloille kohdistettuja säännöksiä ja rajoituksia.

– Teemme kaikkemme, jotta asiointi ravintolavaunussa ja kärrymyynnissä on mahdollisimman turvallista. Huolehdimme siisteydestä ja hygieniasta ja rajaamme asiakasmääriä ravintolavaunussa puoleen normaalista väljyyden takaamiseksi. Alkoholituotteita lukuun ottamatta kaikki tuotteet voi nauttia myös omalla istumapaikalla, Tuominen vakuuttaa.

Matkustajien terveyden turvaamisesta pyritään pitämään huolta 

Koronaviruksen leviämisen torjumiseksi tehty VR:n suunnitelma sisältää yli 90 toimenpidettä. Näillä pyritään asiakkaiden lisäksi turvaamaan henkilökunnan terveys.

Mikäli matkustaja saa matkan aikana hengitystieoireita, henkilökunnan on ilmoitettu ohjaavan kyseisen matkustajan erilleen muista.

– Saa nähdä, miten muutoksien jälkeinen liikenne lähtee liikkeelle. Tämä kesäkuun puolessa välissä alkava liikennöintikausi jatkuu 9. elokuuta saakka. Seuraamme, miten ihmiset alkavat liikkumaan junalla ja miten asiat kehittyvät, viestintäjohtaja Tuominen sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

VR