Helsinki-Vantaalla ulos marssineet työntekijät palanneet töihin: Parituhatta laukkua edelleen toimittamatta

6:13img
MTV Helsinki-Vantaalla: Näin ulosmarssi vaikutti matkustajiin (19.9.2023)
Julkaistu 20.09.2023 08:59

MTV UUTISET – STT

Eilen Helsinki-Vantaan lentoasemalla ulos marssineet työntekijät ovat palanneet tänä aamuna töihin, kerrotaan Finnairin viestinnästä.

Maahuolinnan työntekijöiden ulosmarssin seurauksena sekä lähtevien että saapuvien lentojen matkustajilta jäi eilen matkatavaroita saamatta. Finnairin alustavan arvion mukaan noin 2 000 laukkua on vielä toimittamatta omistajilleen, ja ne pyritään saamaan jälkitoimituksena perille mahdollisimman nopeasti.

Aamun liikenne on Finnairin osalta lähtenyt normaalisti aikataulussa ilman viivästyksiä, viestinnästä kerrotaan. Tältä päivältä on peruttu kolme aamun ja aamupäivän lentoa: Pariisista Helsinkiin, Brysselistä Helsinkiin ja Kööpenhaminasta Helsinkiin. Lennot peruttiin jo eilen sen vuoksi, että koneet eivät päässeet lähtemään Helsingistä.

Ilmailualan Unionin IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari sanoi eilen, että ulosmarssin pontimena oli lentoyhtiö Finnairin yksipuolinen ilmoitus siitä, että alennettujen lippujen myynti huolintapalvelujen työntekijöille lopetetaan.

– IAU on voimassa olevan työehtosopimuksen velvoitteen mukaisesti kehottanut jo eilen työntekijöitä palaamaan työvuoroihinsa. Koska alennusliput ovat olleet työsuhde-etuuksia, kiistoihin tulisi hakea edelleen ratkaisuja paikallisella sopimisella, Haapasaari kommentoi STT:lle tänä aamuna tekstiviestitse.

Haapasaari sanoi eilen, että kyse ei ole IAU:n lakosta, mutta mukana on sen jäseniä.

Palvelualojen työnantajat Palta tuomitsi ulosmarssin laittomana.

Lue myös: "Finnair – illaksi kotiin VR:llä": Matin lento Oulusta Helsinkiin peruttiin ja lentoyhtiö tarjosi korvaavaa kahden päivän päähän

Helsinki-Vantaan ulosmarssi: Päivi istuu koneessa, eikä pois pääse – matkalaukut eivät siirry, konetta ei työnnetä

Tuoreimmat aiheesta

Työtaistelut