Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella lakkoillaan kaksi päivää. Rosvoilla ei kuitenkaan ole lakon aikana vapaalippua tehdä rikoksia, kertoo poliisipäällikkö.
Espoon pääpoliisiasema, Kirkkonummen poliisiasema, Lohjan poliisiasema ja Raaseporin poliisiasema ovat kaikki kiinni asiakkailta poliisin kahden päivän lakon vuosi. Esimerkiksi lupa-asioita ei voi tulla lakon aikana hoitamaan Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Timo Saarinen arvioi, että ennakkotiedottaminen lakosta on ilmeisesti onnistunut hyvin, sillä lupa-asioita hoitavia asiakkaita on käynyt kolkuttelemassa suljetuilla ovilla "vain hyvin maltillisesti".
– Asiakkaat ovat tietoisia, että nämä kaksi päivää poliisin asiakaspalvelut on kiinni, hän toteaa.
Poliisi selvittää osan rikoksista vasta lakon jälkeen
Poliisi on kertonut, että se hoitaa lakon aikana kaikki hälytystehtävät, joissa henki tai terveys ovat vaarassa.
Suojelutyön piirissä työskentelevät poliisipartiot hoitavat lakon aikana ne kiireelliset tehtävät, jotka ovat välttämättömiä hengen tai terveyden vaarantumisen ehkäisemiseksi tai sellaisen omaisuuden, joka työtaistelun johdosta erityisesti vaarantuu, suojelemiseksi. Kansalaiset voivat henkeä ja terveyttä uhkaavissa tilanteissa myös lakon aikana soittaa hätänumeroon 112.
– Poliisilla on kyllä tämä tilannekuva täysin kirkas ja meillä on kaikki ne tehtävät, mitkä suojelutyön piiriin kuuluu, hyvin hoidossa, vakuuttaa poliisipäällikkö Timo Saarinen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Lue myös: Näin lakko iskee vankeihin – kököttävät eristyksissä selleissään
Kaikkein kiireellisimmät henkeen ja terveyteen kohdistuneet tehtävät, niiden välitön hoitaminen ja ehkäiseminen sekä rikostorjunnallisesti vastaavat asiat, hän luettelee poliisin lakon aikanakin hoidettavia tehtäviä.
Tämä tarkoittaa, että lakon aikana ei poliisi saavu välittömästi paikalle kaikkien rikosten takia. Muun muassa joidenkin omaisuusrikosten hoitaminen saatetaan siirtää myöhemmäksi. Jos henkilö esimerkiksi tulee kotiinsa ja huomaa sinne murtaudutun, niin poliisi ei hoida asiaa samana päivänä, vaan vasta lakon jälkeen.
Lue myös: Näin poliisin lakko vaikuttaa
Murto voidaan keskeyttää, mutta kiinni otettu näpistelijä saatetaan hoitaa myöhemmin
MTV Uutiset kysyi Saariselta esimerkiksi tilanteesta, jossa kaupan vartija ottaa kiinni näpistelijän. Lakon aikana poliisi ei tätä tulisi lähtökohtaisesti hakemaan talteen.
– Jos kiinniotto on jo tapahtunut ja tehtävä – sen toimen estäminen – akuutti toimenpide on tavallaan ohitettu, niin tiedot ylös ja poliisi hoitaa sen sitten myöhemmin esimerkiksi näpistyksestä sakottamalla, Saarinen kertoo.
Akuutin, juuri nyt tapahtumassa olevan omaisuusrikoksen kohdalla poliisi voi kuitenkin puuttua välittömästikin lakonkin aikana.
– Jos esimerkiksi on joku liikehuoneisto ja siellä tekijä yrittää parasta aikaa murtautua sisään, niin sen poliisi tulee ja keskeyttää, ottaa kiinni, ottaa henkilötiedot ylös ja hoitaa ne välittömät toimenpiteet, mutta ei sen enempää, Saarinen kertoo.
Lue myös: Poliisien lakko historiallinen – viimeksi melkein 50 vuotta sitten
Jos on hätä, soita hätänumeroon
Saarisen ohje on, että akuutissa tilanteessa tulee soittaa hätänumeroon 112. Hätäkeskus arvioi asian ensin omilla kriteereillään ja Länsi-Uudenmaan yleis- ja tilannejohto sitten vielä erikseen. Saarinen vakuuttaa, että asiat harkitaan tilannekohtaisesti.
Tilanne vaikuttaa Saariselta rauhalliselta.
– Yleinen järjestys ja turvallisuus on kyllä turvattu, hän vakuuttaa.