Hevosia hakattiin julmasti astaloilla Siikajoella – kahta epäillään törkeästä rikoksesta

Hevonen ratsastus issikkavaellus AOP
Kuvituskuvaa.All Over Press
Julkaistu 16.05.2023 12:46
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Poliisi epäilee kahden ihmisen kohdelleen hevosia väkivaltaisesti Siikajoella. Poliisin kuulusteluista saamien tietojen perusteella mukaan hevosia on muun muassa lyöty astaloilla.

Oulun poliisilaitos on saanut valmiiksi esitutkinnan, jota se on tehnyt Siikajoella sijaitsevan hevoskeskuksen toiminnasta kesästä 2022 lähtien.

Esitutkinnassa on todistajakuulustelujen perusteella käynyt ilmi, että hevoskeskuksen hevosia on muun muassa lyöty erilaisilla astaloilla. Kuulustelukertomusten mukaan hevosten väkivaltainen kohtelu on ollut toistuvaa ja pitkäkestoista, mikä osoittaa osaltaan tekojen tahallisuutta ja julmuutta.

Esitutkinnan aikana rikosnimike tarkentui eläinsuojelurikoksesta törkeäksi eläinsuojelurikokseksi. Poliisi epäilee teoista kahta henkilöä.

Epäillyt rikokset tehtiin pääasiassa vuosina 2016–2018. Asia on lähetetty eteenpäin syyteharkintaan.

Lue myös: Tällaisia ovat eläinsuojelurikokset Suomessa: Passiivista kaltoinkohtelua, eläinten keräilyä ja väkivaltaista kohtelua 

Tuoreimmat aiheesta

Rikosepäilyt