HIFK jyrkensi TPS:n lokaluisua, Pelicansille todella helpottava pistepotti – näin SM-liigassa pelattiin perjantaina
Jääkiekon SM-liigassa pelattiin perjantaina viiden ottelun kierros. HIFK nykäisi täydet pisteet Turusta kolmannen erän irtiotolla, Pelicans otti vihdoin kolme pistettä. Tapparan Petteri Puhakka onnistui tekemään hattutempun SaiPan verkkoon.
Lahdessa Pelicans otti pitkän tauon jälkeen kolme pistettä, kun Lukko kaatui 6–3. Välissä sujahti peräti kahdeksan ottelua ilman täyttä pistepottia, samalla katkesi neljän ottelun tappioputki.
Tshekkiläinen Lubos Horky osui kahdesti, ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggman teki avauserässä 2–1-johto-osuman alivoimalla. Pelicans on voitosta huolimatta vasta sijalla 14:s.
Katso Bryggmanin osuma pääkuvan videolta. Ruotsalainen pääsi iskemään yllättäen ja kaukaa!
HIFK palasi eilisen Ässät-tappion jälkeen takaisin voittojen tielle Turussa, kun TPS kaatui 3–1. Ottelu eteni maaleitta kolmanteen erään asti, kunnes vieraat ottivat homman komentoonsa. Iiro Pakarinen, Joonas Rask ja Julius Nättinen veivät IFK:n 3–0-johtoon. TPS katkaisi pitkän maalittoman putkensa ottelun lopussa, mutta se ei riittänyt.
TPS on hävinnyt nyt kolmesti peräkkäin. Joukkue on valahtanut mainion alkukauden jälkeen runkosarjan kymmenenneksi. Yhdeksän edellistä ottelua on vierähtänyt ilman kolmen pisteen voittoa. Lokakuun seitsemästä ottelusta kasassa on vain neljä pistettä. HIFK nousi voitolla sarjakakkoseksi. Ero Tapparaan on kuusi pistettä.
Tappara murskasi SaiPan 6–1, kun sarjan ääripäät kohtasivat. Nuori Oiva Keskinen hurjasteli neljä syöttöpistettä. Petteri Puhakka latoi pöytään hattutempun. Uransa ensimmäisen Liiga-ottelun pelannut Benjamin Rautiainen onnistui heti maalinteossa.
Tapparan voittoputki on seitsemän ottelun mittainen.
SM-liigakierroksen tulokset:
KalPa–HPK 3–0
KooKoo–JYP 6–3
Pelicans–Lukko 6–3
Tappara–SaiPa 6–1
TPS–HIFK 1–3
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
19:30
Mihin terroristiepäilty tarvitsi 40 kiloa dynamiittia? Selitti eksotiikalla ja halpuudella
-
19:17
"Kovaääniset saavat hoitoa, hiljaiset eivät" – professori vaatii uhkasakkoja kriisin korjaamiseksi
-
19:15
SM-liigan kohuottelusta paljastunut lisää tuhoja – näin paljon korjaus tulee maksamaan
-
19:14
SM-liigan ainokaisessa upea osuma – lehtereiltä masentava näky
-
19:01
Kohun keskellä oleva koiranruokayhtiö sai keväällä harvinaisen seuraamusmaksun Ruokavirastolta
-
18:49
Suomalainen konkarivahti solmi NHL-sopimuksen
-
18:34
MTV Pennsylvaniassa: "Harrisin ehdokkuus muutti kaiken!"
-
18:25
Aiempien kausien Ensitreffit alttarilla -osallistujat arvioivat podcastissa, kuinka nopeasti ohjelman parien kannattaisi harrastaa seksiä
-
18:14
Pekka Poudan sääkartta muuttui syvän siniseksi: "Mennään selvästi synkempään suuntaan"
-
17:58
Hizbollahin johtaja Libanonin räjähdyksistä: Tämä on sodanjulistus
-
17:37
Wall Street avautui reippaaseen nousuun korkopäätöksen siivittämänä
-
17:32
Unkarille rajua ryöpytystä venäläisten viisumeista: Vakava turvallisuusuhka Euroopalle
-
17:28
Suosikkikasvista saa nyt halvalla – kuuluvatko porkkanat kotona huoneenlämpöön vai jääkaappiin?
-
17:10
Nyt puhuu poliisi: Tällaisia seksuaalirikoksia taksikuskit tekevät päihtyneille uhreille
-
17:01
Linnea Leinon ja Anssi Heikkilän tanssiesityksen uskalias päätös häkellytti TTK:ssa: "Minulla on kova luotto"
-
17:00
SM-liigassa hämmentävän alhaisia yleisömääriä – Karri Kivi kummastelee sarjan ratkaisua
-
16:53
Järjestön mukaan Temun tuotannossa aihetta epäillä ihmisoikeusrikkomuksia
-
16:51
Kuka kustantaa raakkujen ja muiden uhanalaisten lajien suojelun? "Metsänomistaja maksaa"
-
16:26
Suomessa rikottiin vuosikymmenten lämpöennätys
-
16:20
Vihdissä kadonnut mies on löytynyt
-
Lataa lisää