HIFK:n kapteeni lähtee ulkomaille

Toni Söderholm
Toni Söderholm hyvästeli HIFK-kannattajat tappioon päättyneiden puolivälierien jälkeen.@Petteri Paalasmaa/All Over Press
Julkaistu 07.04.2015 13:23

MTV SPORT

Toni Söderholm jatkaa jääkiekkouraansa Saksan DEL-liigassa.

Red Bull München tiedottaa nettisivuillaan, että joukkue on tehnyt Söderholmin kanssa ensi vuoden kattavan sopimuksen. Söderholmin siirtymisestä Saksaan huhuttiin jo pääsiäisen alla.

36-vuotias Söderholm toimi tällä kaudella Helsingin IFK:n kapteenina.

– En ole koskaan aiemmin pelannut DEL-liigassa, joten odotan tätä innolla, Söderholm sanoo seuran sivuilla.

HIFK:ssa ikoniksi noussut "Söde" on pelannut SM-liigassa 463 runkosarjan ottelua. Hän voitti seurassa Suomen mestaruuden vuonna 2011 ja hänet valittiin tuolloin pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi.

Söderholm on pelannut urallaan Yhdysvaltojen yliopistosarjaa, Sveitsin liigaa ja Ruotsin liigaa.

Tuoreimmat aiheesta

HIFK