HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen naulasi seuraavat askelmerkit: ensin peilin eteen, sitten sorvin ääreen. Jääkiekon SM-liigan kärkiseura HIFK kärsi toisen perättäisen tappionsa hävittyään KalPalle Kuopiossa peräti 2–7.
– Meille haastava kamppailu. Joskus käy niin, että nimenomaan asiat, joita on työstetty, eivät heti toimi. Tänään oli sellainen päivä, Peltonen sanoi.
– Ei mitään pois kotijoukkueelta. KalPalle onnittelut voitosta. Ansaitsivat täysin sen.
HIFK:n päävalmentaja luetteloi, mikä kaikki on sakannut.
– Kyllä tässä viime aikoina pelin managerointi, ymmärrys ja kiekosta huolehtiminen, puolustaminen ja laadukkaammin hyökkääminen on ollut vähän haastavaa meille. Niin se oli tänäänkin. Kiekottomien työ, oli se sitten hyökkäys- tai puolustusroolissa, ei meillä tänään riittänyt.
Seuraavien toimien järjestys oli kirkkaana mielessä.
– Ei tässä muuta kannata tehdä kuin mennä takaisin ensin peilin eteen ja sitten sorvin ääreen ja jatkaa asioiden kehittämistä ja parantamista. Muistaa tämä kyllä kuitenkin kannattaa. Ei haluta toistuvan, Peltonen murahti.
1:03
Eilen KooKoo oli voittanut HIFK:n Kouvolassa 4–1.