Maastohiihtäjä Pirjo Manniselle ensi talven Torinon olympialaiset saattavat hyvin olla samalla kertaa uran ensimmäiset ja ainoat. Manninen hätkähtää kysymystä uran jatkumisesta seuraavan olympiadin verran, vaikka täyttää Vancouverin olympiavuonna 2010 vasta 29 vuotta.
- Se on aika kaukana. Torino saattaa jäädä viimeiseksi, mutta katsotaan 2007 jälkeen sitten. MM-Sapporon jälkeen luodaan sitten uusia kuvioita, Manninen muotoilee vastauksensa maajoukkueen leirillä Ramsaussa.
Vuoden 2001 sprinttihiihdon maailmanmestari on vaikeuksien värittämistä viime vuosistaan huolimatta kilpaillut kansainvälisellä tasolla jo vuodesta 1998, jolloin hän hiihti ensimmäisen maailmancupinsa Salpausselällä.
- Vuosien aikana on sattunut kaikenlaista. Tarpeeksi monta vuotta olen tässäkin touhussa pyörinyt ja olen nähnyt, mitä tämä on. Tavoitteisiin on päästy ja totta kai aina uusia tavoitteita asetettu. Mitaleitakin on tullut. Olympiamitali vielä puuttuu ja sitä lähdetään ensi vuonna kovasti hakemaan, Manninen sanoo.
Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 Manninen oli kirjaimellisesti kisaturisti, sillä lonkkavamma pilasi maailmanmestaruuden jälkeisen talven.
Mystiset lihaksisto-ongelmat
Rovaniemeläisen viime kauden kultasi Riitta-Liisa Lassilan kanssa saavutettu parisprintin MM-hopea. Kausi oli erinäisistä syistä kuitenkin kaikkea muuta kuin tasainen.
- Olihan se sellaista vuoristorataa. MM-hopea nostaa arvosanaa, samoin Nove Meston maailmancupin sprintin kakkossija. Muutenkin sprintit menivät suht' tasaisesti alkuvuodesta. Koko kaudesta kouluarvosana jää kasiin, Manninen sanoo.
Normaalimatkoilla Mannisen alkukausi oli "tasapaksua könyämistä" Oberstdorfin MM-kisoissa Manninen joutui toteamaan lihaksistonsa menneen aivan uudenlaiseen kuntoon, eikä hän edelleenkään osaa sanoa, mitä olisi voinut tehdä toisin.
- Totta kai sitä silloin yritti kaikenlaisilla harjoitteilla, että saisi kropan normalisoitua. Sitten kun huomaa, että eihän tästä tule yhtään mitään. Ei auttanut kuin itselle myöntää, että ei auta kuin ottaa päivä kerrallaan. Ehkä jotakin opittiin siitä, Manninen miettii jälleen yhtä henkisesti kasvattavaa kokemustaan.
Lähtökohta olympiatalveen on otollinen, sillä takana on ehjä harjoituskausi. Mitään varsinaisia muutoksia harjoitteluun ei ole tullut, mutta pidempiä lenkkejä on tullut leiriohjelmiinkin aavistuksen aiempaa enemmän.
- Harjoituskaudellakin on nyt saanut mennä rauhassa, on tuntunut hyvältä ja mukavalta. Toivotaan, että kehitystäkin tulisi. Varaa olisi kyllä vielä, Manninen sanoo.
Jyväskylässä elokuun alussa tehdyt testitkin kertoivat omalta osaltaan, että harjoituskausi on ollut onnistunut.
- Ei tarvitse olla hirveässä stressissä eikä repiä hiuksia päästä, Manninen hymyilee.
(MTV3-STT)