Hiihtokeskusalan työntekijät uhkaavat joulunajan lakolla – näitä rinteitä lakko koskettaisi

Ylläksen hiihtokeskuksen hiihtohissi talvisena päivänä, taustalla Ylläsjärvi.
Ylläksen hiihtokeskuksen hissejä joulukuussa. All Over Press / Timo Korhonen
Julkaistu 08.12.2022 16:20(Päivitetty 08.12.2022 16:29)

MTV UUTISET - STT

Hiihtokeskusalan työntekijät uhkaavat joulunpyhien ajan lakolla, kertoo Palvelualojen ammattiliitto PAM. Kuutta keskusta koskeva lakko alkaisi aatonaattona ja kestäisi kolme vuorokautta.

Lakko koskisi PAMin mukaan Rukan, Pyhätunturin, Levin, Vuokatin, Tahkon ja Ylläksen hiihtokeskusten rinteitä.

Edellinen työnseisaus samoissa hiihtokeskuksissa järjestettiin 1.–3. joulukuuta.

PAMin mukaan hiihtokeskusalan yritykset ovat tehneet hyvää tulosta, minkä pitäisi näkyä myös palkoissa.

– Emme halua pilata kenenkään joulua, mutta emme näe muuta keinoa tässä tilanteessa. Totta kai toivon, ettei lakkoja lopulta tarvittaisi, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo tiedotteessa.

Työnantajajärjestö: "Vastuutonta"

Työnantajapuolta edustava Mara syyttää, että lakolla on tarkoitus aiheuttaa mahdollisimman suuri vahinko yrityksille.

Sen mukaan uutta työehtosopimusta ei voida tehdä menneen kauden hyvien tulosten perusteella, koska yritysten näkymät ovat ovat nyt aiempaa huonommat.

– PAMin toiminta on vastuutonta. Lakon ajoittaminen erinomaisen joulusesongin alkuun osoittaa täydellistä piittaamattomuutta yrityksille aiheutuvista vahingoista, Maran toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo järjestön tiedotteessa.

Ala ollut syksyn sopimuksettomassa tilassa

Hiihtokeskusalan työehtosopimus päättyi lokakuun lopulla.

PAM kertoi katkaisseensa marraskuun puolivälissä työehtosopimusneuvottelut. Marraskuun lopulla valtakunnansovittelija kertoi lopettaneensa työriidan sovittelun tuloksettomana. Valtakunnansovittelija katsoi tuolloin, että neuvotteluosapuolet Matkailu- ja Ravintolapalvelut Mara ja PAM olivat näkemyksiltään liian kaukana toisistaan.

Työantajapuolta edustava Mara syytti tuolloin PAMia haluttomuudesta etsiä kiistaan ratkaisua.

Lue myös: Joulukuussa alkanut lakko sulkenut osan rinteistä ja supistanut hiihtokeskusten aukioloa

1:57img

HIihtokeskukset ovat talousvaikeuksissa myös Alpeilla, jossa MTV Uutiset vieraili 29. marraskuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Työtaistelut