Norjalaishiihtäjä Jan Thomas Jenssen sai voimaa legenda Petter Northugin lähettämästä Snapchat-viestistä.
Jan Thomas Jenssen saavutti tänään tämänkertaisen Tour de Skin ensimmäisen palkintokorokesijansa. Norjalainen sivakoi 10+10 kilometrin yhdistelmäkilpailussa kolmanneksi ja tuuletti maalissa vapautuneesti.
Hän sanoi VG:lle, että harteilta lähti taakkaa. Jenssenistä tuntui myös "naurettavan hyvältä" – hän oli tehnyt "uskomattoman kovasti töitä" ja on tällä erää matkalla myös Trondheimin helmi-maaliskuisiin MM-kisoihin.
LUE MYÖS: Ruotsissa vellotaan: "Täydellinen painajainen"
Osaltaan Jensseniä oli liekittämässä hyvään hiihtoon norjalainen lajilegenda, valtavaa menestystä urallaan niittänyt Petter Northug. Pitkään lauantaisen kilpailun jälkeen keskustellut kaksikko oli vaihtanut ajatuksia myös perjantai-iltana – nuorten suosimassa sosiaalisen median palvelussa Snapchatissa.
– Sanoin vain, että hänen on oltava terävä ja keskittynyt. Tour on lopuillaan. On helppoa tulla liian passiiviseksi ja liian puolustavaksi henkisesti. Yritin sanoa, että käytä päätäsi, vahvuuksiasi ja ole terävä. Pidä rutiinisi siitä, kun heräät, siihen kunnes lopetat, Northug kertoi.
Jenssenille Northug on toiminut esikuvana.
– Minun on sanottava, että viestin saaminen Petter Northugilta tekee jotain päälleni. Hänellä oli viisaita sanoja. Otin ne sydämeeni. Sain vähän itseluottamusta.
LUE MYÖS: Norjalaishuippu: Tour de Ski ohi
Jenssen kuvaili vielä Northugin sanojen vaikutusta päälle positiiviseksi.
– Olen sanonut itsekin monta kertaa, että pää on lähes kaiken aikaa fyysistä kuntoa tärkeämpi.
Miehillä on Touria jäljellä enää huominen ikonisen loppunousun sisältävä 10 kilometrin päätösetappi. Jenssen on Tourilla seitsemäntenä, kun kärjessä jatkaa tämänpäiväisenkin kilpailun voittanut maanmies Johannes Hösflot Kläbo.
LUE MYÖS: Jari Isometsä: Kyllä tämä oli kova isku
Jenssen hiihti Tour de Skillä myös vuosi sitten yhden kolmannen sijan. Hän on tällä maailmancup-kaudella yltänyt parhaimmillaan maailmancupissa toiseksi, kahteen otteeseen.
Jenssenillä on maailmancupista yksi henkilökohtainen voitto Rukan 20 kilometrin vapaan kisasta 2023.