Pakkanen jatkuu lähipäivinä kireänä koko maassa, mutta sääennusteet väläyttelevät isoa käännettä ensi viikolle.
Kuluvan talven pakkasennätys (–44,3 astetta) rikkoutui jälleen perjantaiaamulla Lapissa, jo toista kertaa Enontekiön lentoasemalla. Aiemmin iltakymmenen aikaan torstaina lentokentällä mitattiin lukema –44,0 astetta.
Ennätys on myös 2000-luvun korkein pakkaslukema.
MTV Uutisten meteorologin Liisa Rintaniemi kertoo, että viikonloppupuolella kuitenkin on merkkejä siitä, että sää lauhtuu koko maassa.
Tuolloin pakkanen alkaisi ennusteen mukaan reilummin heiketä.
MTV Uutisten meteorologi Joonas Koskela kertoo Forecan blogissa, että pakkanen heikkenisi tuolloin –10 ja –20 asteen välille.
Ensi viikolla laajalti jopa suojasäätä?
Isompi käänne säähän ja etenkin pakkasiin olisi kuitenkin luvassa ensi viikon puolella.
– Osa ennusteista väläyttelee ensi viikon tiistain ja torstain välille jopa suojasäätä suureen osaan maata, Koskela kertoo.
Lue myös: Auton esilämmitystä ei kannata unohtaa: Vältä näitä virheitä pakkasella!
Hänen mukaansa sää saattaisi kuitenkin jälleen kylmetä ensi viikon loppupuolella.
Koskela huomauttaa kuitenkin, että ennusteeseen liittyy merkittävää epävarmuutta.
Katso viiden vuorokauden sääennuste paikkakunnallesi!
5 päivän ennuste 102 paikkakunnalle
Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä.