Hirvien tekemät metsätuhot vähentyneet reilusti

Hirvi
Valtio korvaa hirvien tekemistä tuhoista metsänomistajille yhteensä 460000 euroa, mikä on vain noin puolet edellisvuoden summasta. Lehtikuva
Julkaistu 16.06.2015 10:32

MTV UUTISET - STT

Hirvien metsissä tekemät tuhot vähenivät viime vuonna tuntuvasti.  

Valtio korvaa tuhoista metsänomistajille yhteensä 460000 euroa, mikä on vain noin puolet edellisvuoden summasta.  

Eniten korvauksia maksetaan Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan metsänomistajille. Lapin metsäomistajat saavat 123000 euron korvaukset. Pohjois-Pohjanmaalla vahinkoja kärsineille maksetaan 99000 euroa.

Korvaukset maksetaan metsänomistajille kesäkuun aikana.  

Hirvet tekivät tuhoja viime vuonna kaikkiaan alle 1300 hehtaarin alueella. Metsäkeskuksen mukaan hirvien mäntytaimikoille aiheuttamat vahingot ovat vähentyneet jo viiden vuoden ajan hirvikannan pienentymisen vuoksi.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa