Rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista maksettiin korvauksia lähes 1,5 miljoonaa euroa vuonna 2018, kertoo ympäristöministeriö. Summa on uusi ennätys.
Ylivoimaisesti suurin osa (1 413 400) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten maksamista korvauksista menivät maataloudelle aiheutuneisiin vahinkoihin. Eläimistä tuhoisin oli valkoposkihanhi, jonka aiheuttamista vahingoista maatalousala sai 1,1 miljoonan korvaukset.
Lue myös: Ikävä haitta: Puistoissa viihtyvät valkoposkihanhet kakkaavat joka puolelle – lintu käy tarpeilla kahden minuutin välein
Selvästi suurimmat avustukset maksettiin Pohjois-Karjalaan (noin 1 024 600 euroa), toiseksi eniten Kaakkois-Suomeen (noin 167 700 euroa).
Paliskunnat saivat lisäksi erillisinä korvauksina 806 100 euroa maakotkan porotaloudelle aiheuttamista vuoden 2018 vahingoista. Korvauksia maksettiin sen mukaan, kuinka hyvin maakotkien pesinnät alueilla olivat onnistuneet.
Uusi laki valmistelussa, jotta lajiensuojelu ja maatalousala molemmat pärjäävät
Ympäristöministeriö valmistelee uutta lakia rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta.
– Uutta lakia tarvitaan, sillä etenkin rauhoitettujen lintujen aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet jo useana vuonna. Vahinkojen arvioidaan voimistuvan myös jatkossa ilmaston lämpenemisen seurauksena. On tärkeää, että ennaltaehkäisyä kehitetään ja korvausmenettelyistä tehdään nykyistä selkeämpiä. Näin lajiensuojelua ja elinkeinojen harjoittamista voidaan sovittaa yhteen nykyistä paremmin, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo tiedotteessa.