Coldplay esiintyy paraikaa ensimmäistä kertaa koskaan Suomessa.
Brittiläinen superyhtye Coldplay on aloittanut ensimmäisen keikkansa Helsingissä Töölön Olympiastadionilla.
Suomalaisyleisö joutui odottamaan keikan alkua lähes iltakymmeneen. Lopulta yhtye kuitenkin asteli tähtilaulaja Chris Martinin johdolla.
Helteinen lauantai-ilta avattiin Higher Power -kappaleella.
Kyseessä on ensimmäinen kerta koskaan, kun yhtye konsertoi Suomessa.
Tulevien päivien aikana Coldplay soittaa yhteensä neljä keikkaa, joiden aikana arviolta 170 000 ihmistä tulee näkemään bändin Helsingissä. Yhtyeen lämmittelijöinä toimivat suomalainen artisti Alma sekä brittiläinen laulaja Maisie Peters.
Coldplayn perustivat 1990-luvulla yliopistokaverukset Chris Martin, Johnny Buckland, Guy Berryman ja Will Champion, joiden lisäksi Phil Harvey liittyi mukaan bändin managerin ominaisuudessa.
Vuosikausien saatossa yhtyeestä on kasvanut yksi halutuimmista pop-rock -spektaakkeleista maailmalla, joka tunnetaan poikkeuksellisen näyttävästä lavashow'staan.
2:10