Coldplay rikkoi neljällä Suomen keikallaan useita ennätyksiä.
Brittiyhtye Coldplay vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa heinäkuun lopussa Music of the Spheres -kiertueensa tiimoilta ja rikkoi useita ennätyksiä. Bändi esiintyi yhteensä neljästi loppuunmyydyllä Olympiastadionilla yhteensä yli 178 000 ihmiselle, Live Nationin tiedotteessa kerrotaan.
Kyseessä on suurin yksittäisen artistin tai yhtyeen Suomen vierailun lipunmyynti. Konserttien määrä niin ikään oli ennätyksellinen, sillä aiemmin Olympiastadionilla on nähty korkeintaan kaksi saman kiertueen konserttia.
Coldplay perustettiin 1990-luvun lopussa Lontoossa yliopistokaverusten Chris Martinin, Will Championin, Guy Berrymanin ja Jonny Bucklandin kesken. Kaikkien aikojen ensimmäisen Suomen vierailun liput tulivat myyntiin vuosi sitten kesällä ja keikat myytiin silmänräpäyksessä loppuun.
Helsingin konserttien lisäksi kaikki Coldplayn kesän stadionkonsertit ovat loppuunmyytyjä, kuten suurin osa muistakin yhtyeen maailmankiertueen konserteista.
Coldplay aloitti maailmankiertueensa maaliskuussa 2022 ja päättää sen marraskuussa Uuden-Seelannin Aucklandissa.