Jääkiekon nuorten MM-kultajoukkueen valmentaja Jukka Jalonen tunnustaa, että hänen mielestään ratkaisumaali lähti juuri oikean pelaajan lavasta.
Jatkoerän maalin niittasi ajassa 61.33 Kasperi Kapanen, jolle osuma oli turnauksessa toinen.
Suora lähetys Nuorten Leijonien kultajuhlista tänään klo 15.20 alkaen MTV Katsomossa!
- Tuntui äärettömän hyvältä. Jos olisin saanut valita, niin ilman muuta olisin valinnut Kapasen, Jalonen myönsi.
Jalosen mitalikertymä on historiallinen ja tuiki harvinainen. Päävalmentajana hän on johtanut joukkueensa sekä miesten että nuorten MM-kultaan. Aiemmin temppuun on pystynyt ainoastaan Mike Babcock, joka vei Kanadan nuorten mestariksi 1997 ja aikuisten mestaruuteen 2004.
- Valmentajakin haluaa menestyä ja pärjätä. Haluaisin korostaa - ja tämä ei ole vain sanahelinää - että tämä on todella hyvä valmennustiimi ja johtoryhmä muutenkin, Jalonen jakoi suitsutusta kumppaneilleen.
Miesten maajoukkue ylsi Jalosen luotsaamana historian toiseen mestaruuteensa 2011 Bratislavassa Slovakiassa. Seuratasollakin Jalonen sai nauttia kultajuhlista HPK:n voitettua SM-liigan 2006. Nyt Jalosen yhtenä apuvalmentajana kunnostautui hämeenlinnalaistaustainen Antti Pennanen.
- Esimerkiksi kun ajatellaan HPK:ta ensi kaudella, niin sitä valmentaa Pennanen. Voin sanoa, että kannattaa olla hereillä, Jalonen ennakoi.
Isoisä Kapanen ja Jokerit
Nuoret Leijonat on nyt voittanut kaikkiaan neljä MM-titteliä. Ensimmäisenä Suomen kultavalmentajana oli Tshekkoslovakiassa 1987 Hannu Jortikka, toisena Kasperi Kapasen isoisä Hannu Kapanen kotikisoissa 1998 tuolloin uudessa Helsingin areenassa ja kolmantena Karri Kivi kaksi vuotta sitten Ruotsissa pelatussa turnauksessa.
Nykymuotoisia nuorten MM-kisoja on pelattu vuodesta 1977 lähtien. Suomi on ollut ykkönen keskimäärin kerran vuosikymmenessä.
- Kun vielä miettii historiaa, niin Hannu Kapanen koutsina parikymmentä vuotta sitten johdatti vastaavassa tilanteessa Venäjää vastaan jatkoajalla mestaruuteen. Ei voisi miettiä parempaa draamankaarta - oli kyllä huikea tarina, Jalonen hehkutti.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Jalosella on jo seuraava valmennuspesti sovittuna, sillä hän teki Jokerien kanssa sopimuksen. Kontrahti kattaa kaksi vuotta kuluvan kauden jälkeen. Vielä nyt Jalosen katse ei ole niin kaukana.
- Jokuhan kirjoitti, että minulla on jo toinen jalka Jokereissa. Mutta voin sanoa, että ei kyllä ole ollut perkele varvaskaan. Kaksi buutsia on täällä ja tulee olemaankin vielä hetken aikaa, Jalonen linjasi.
- Jokereilla on kausi kesken. Siellä on henkilöitä, jotka tekevät töitä ensi kauden joukkueen eteen.