Hollannin vuoro riepotella lentopallomiehiä

Eemi Tervaportti ja Lauri Kerminen Kiina-pelissä.
Eemi Tervaportti ja Lauri KerminenLehtikuva
Julkaistu 26.06.2015 20:19
Toimittajan kuva

Pasi Tuominen

pasi.tuominen@mtv.fi

@pasituominen

Suomesta oli vain vähän vastusta Hollannille lentopallon Maailmanliigan ottelussa Espoossa. Hollanti voitti suoraan erin 3-0.

Suomi lähti otteluun avauskuusikolla passari Eemi Tervaportti, hakkuri Urpo Sivula, yleispelaajat Antti Siltala ja Tomi Rumpunen sekä keskitorjujat Matti Oivanen ja Sauli Sinkkonen. Liberona pelasi Lauri Kerminen.

Kaksi ensimmäistä erää olivat selvästi Hollannin heiniä (25-15 ja 25-20). Kolmanteen erään päävalmentaja Tuomas Sammelvuo kutsui Siltalan vaihtoon, ja avaukseen pääsi Elviss Krastins. Se toi jonkin verran piristystä, ja Suomella oli useita eräpallojakin. Suomalaisten kesyt hyökkäyssuoritukset ratkaisuhetkillä käänsivät kuitenkin vaakakupin vieraille. Erä päättyi 28-26.

Hollannin ylivoima kulminoitui torjuntapeliin. Varsinkin Jasper Diefenbachin kädet olivat suomalaisille vaikeat ohittaa. Hän keräsi Hollannin torjunnoista puolet eli kuusi. Suomi sai kasaan vain kaksi torjuntapistettä.

Suomelta puuttui hakkuri Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu, joka vietti omia häitään.

Yhdeksästä Maailmanliigan lohko-ottelustaan Suomi on voittanut vain kaksi. Kotiottelunsa aiemmin kesäkuussa Hollanti voitti Suomea vastaan 3-0 ja 3-1. Suomi ja Hollanti iskevät uudelleen yhteen lauantaina.

Tuoreimmat aiheesta

Lentopallo