Lentopallon miesten liigaa johtavan Hurrikaani-Loimaan yleispelaaja Camden Gianni on ylivoimainen liigan ässäsyöttöjen tilastossa. Giannin 69 ässän tahti on niin kova, että Olli-Pekka Ojansivun ennätys 85 ässää kaudelta 2014–15 on vaarassa. Hurrikaanilla on runkosarjassa vielä kahdeksan ottelua jäljellä.
– Itselleni jokin ennätys ei ole tärkeä. Pääasia on voittaa ottelut, Gianni sanoo STT:n haastattelussa.
Giannin syötön nopeudeksi on Loimaalla mitattu 120 kilometriä tunnissa. Yliopistossa paras mittaustulos oli 124 km/t. Lukuja voi vertailla epäviralliseen ME-tulokseen 136 km/t, mikä on Puolassa pelaavan kuubalaisen Wilfredo Leonin ennätys.
Ensimmäistä kauttaan ulkomailla pelaava 25-vuotias Gianni oli 211 ässällä jo yliopistonsa Grand Canyonin kautta aikojen tilastokärki. Viime keväänä päättyneellä kaudella hän syötti 56 ässää.
– Yliopistotilastoja ei voi verrata Suomen liigaan. Tilastot eivät muutenkaan ole parhaat muistoni yliopistosta. Se oli pelaaminen samassa ottelussa pikkuveljeni Chasen kanssa viime maaliskuussa, Gianni korostaa.
Neljä vuotta nuorempi Chase ei ole vielä yltänyt isoveljensä tasolle.
Passarivaimo yliopiston tähdistöä
Giannin vaimo Klaire Mitchell oli tasokas pelaaja samassa yliopistossa Phoenixissa kuin puolisonsakin. Passari Mitchell valittiin kaikilla neljällä kaudellaan konferenssinsa tähdistöön.
Pari avioitui 24. elokuuta viime vuonna. He aloittivat seurustelun syyskuussa 2019, kun Camden oli vielä toipumislomalla joulukuussa 2018 harjoituksissa tulleesta sydänkohtauksesta.
– Kolme minuuttia olin tajuttomana sydän pysähdyksissä. Sydän saatiin uudelleen käyntiin defibrillaattorilla. Tammikuussa 2019 oli onnistunut leikkaus, ja sen jälkeen olin vanhempien kotona Carlsbadissa San Diegon lähellä puoli vuotta. Pelaamaan pääsin taas tammikuussa 2020, Gianni kertaa.
– Agenttini suositteli Hurrikaania ensimmäiseksi ammattilaisseuraksi. Tähän mennessä koetun perusteella valinta on ollut oikea. Meillä on hyvä joukkue, joka taistelee mestaruudesta, Gianni arvioi.