Hollantilainen toimittaja Peter de Vries kuollut vammoihinsa sairaalassa: "Taisteli loppuun asti"

1:02img
Ampumisessa haavoittunut hollantilaistoimittaja menehtyi sairaalassa – teosta epäillään kahta miestä
Julkaistu 15.07.2021 17:14

MTV UUTISET – STT

Hollantilainen rikostoimittaja Peter de Vries on kuollut ampumisessa saamiinsa vammoihin sairaalassa, kertoivat hollantilaiset tiedotusvälineet torstaina. De Vriesiä ammuttiin lähietäisyydeltä useita kertoja puolisentoista viikkoa sitten Amsterdamissa.

–  Peter taisteli loppuun asti, mutta hän hävisi, kertoi hänen perheensä lausunnossaan kaupalliselle radio- ja televisioyhtiölle RTL:lle.

Viime viikon perjantaina ampumisesta epäillyt kaksi miestä olivat oikeuden edessä. Hollantilaisten tiedotusvälineiden mukaan epäillyt ovat 35-vuotias Hollannissa asuva Puolan kansalainen ja 21-vuotias rotterdamilaismies. Heistä 35-vuotiaan arvellaan ajaneen pakoautoa ja 21-vuotiaan painaneen liipaisinta.

64-vuotias de Vries tutki järjestäytynyttä rikollisuutta ja jengirikollisuutta Hollannissa ja kansainvälisesti. Hollantilaismedian mukaan de Vriesiä oli uhkailtu vuosien varrella useaan otteeseen.

Amsterdamin pormestari Femke Halsema ylisti viime viikolla pelotonta toimittajaa.

–  Peter R. de Vries on meidän kaikkien kansallissankari, harvinaislaatuinen ja rohkea toimittaja, väsymätön oikeuden tavoittelija, täydellisen puolueeton ja oman tiensä kulkija, Halsema sanoi tiedotustilaisuudessa.

–  Hän puolusti huonompiosaisia, murhatun lapsen vanhempia, väärin tuomittuja, hän jatkoi.

Tuoreimmat aiheesta

Alankomaat