Hongkong tulvii – taifuunin jälkimainingit aiheuttivat pahimmat rankkasateet 140 vuoteen

4:53img
Hongkongia koettelevat pahimmat tulvat ainakin 140:een vuoteen.
Julkaistu 08.09.2023 08:26

MTV UUTISET – Jenny Mäkinen – REUTERS – STT

Taifuuni Haikuin jälkimainingit rysäyttivät Hongkongiin historiallisen voimakkaan rankkasateen perjantaina. Sateet ovat aiheuttaneet maanvyöryjä ja laajoja tulvia. 

Hongkongia on piiskannut kiivain rankkasade 140 vuoteen, kertoivat erityishallintoalueen viranomaiset perjantaina. Torstaina alkanut sade sai kaupungin kadut tulvimaan, pakotti sulkemaan metroasemia ja sulki Hongkongin pörssin.

Vesimassat syöksyivät alas rinteiltä teille ja jätti teillä olevat kulkuvälineet osittain veden alle. Julkinen liikenne on pysähtynyt, koulut on suljettu ja työntekijöitä on kehotettu pysyttelemään kotona. 

– Kaikki koulut on suljettu mittavien tulvien ja vaikean liikennetilanteen vuoksi perjantaina, hallitus tiedotti. 

Ääriolosuhteiden odotetaan jatkuvan ainakin perjantai iltapäivään asti. 

Hongkongin sääasemalla rekisteröitiin perjantain vastaisena yönä tunnin sademääräksi yli 158 millimetriä. Tämä on eniten sen jälkeen kun tilastoja alettiin pitää vuonna 1884. Vuorokauden aikana satoi yli 600 millimetriä, mikä on noin neljännes kaupungin normaalista vuotuisesta sademäärästä.

Reutersin mukaan sateet ovat pahimmat 140 vuoteen.

Tuoreimmat aiheesta

Kiina