Japanin lounaisosissa historiallisen voimakkaat rankkasateet – ainakin viisi kuollut mutavyöryissä ja tulvissa

0:41img
Katso: joet kuohuvat, viemärit vuotavat kaduille – tältä näyttää Fukuokassa, jossa on satanut muutamassa päivässä koko heinäkuun keskimääräisen sademäärän verran vettä.
Julkaistu 10.07.2023 17:49
Toimittajan kuva

Jani Rolamo

jani.rolamo@mtv.fi

@namatsuu

Japanin lounaisosissa on meneillään historiallisen voimakkaat sateet. Vettä on satanut Kyushun saaren pohjoisosissa viikonlopun aikana jo yli heinäkuun keskimääräisen sademäärän. 

Asahi Shimbun kertoo jo ainakin viiden ihmisen kuolleen ja kolmen olevan kadoksissa rankkasateiden jäljiltä.

Maan liikenneministeriön mukaan ainakin kahdeksan jokea on tulvinut yli uomiensa, ja mutavyöryjä on ollut jo kymmeniä.

Japanin meteorologian laitos antoi maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa korkerimman rankkasadevaroituksen Japanin eteläisimmän Kyushun pääsaaren Fukuokan ja Oitan prefektuureihin.

Alueella on satanut perjantain jälkeen jo yli 500 millimetriä vettä, ja tiistaihin mennessä odotetaan 200 milliä lisää. Keskimäärin heinäkuussa sataa Fukuokan alueella yli 400 milliä vettä, joten rankkasade on hyvin voimakas ja poikkeuksellinen. 

Heinäkuu on osa Japanin sadekautta, jota joskus kutsutaan viidenneksi vuodenajaksi. 

Meteorologian laitos ennustaa sateiden jatkuvan myös tiistaina, ja korkein sadevaroitus on yhä voimassa.

Lue myös: Kiina jyrkkänä Fukushiman jätevesien mereenlaskusta – Japani vakuuttaa säteilymäärien olevan turvallisia

Tuoreimmat aiheesta

Japani