Loukkaantumiset ovat kiusanneet kapealla rosterilla operoivaa HPK:ta heti alkukaudesta.
Kokenut sentteri Riku Hahl loukkaantui jo kolmen pelin jälkeen. Viime kaudella KHL-joukkue Jokereissa pelanneen Hahlin poissaolo on tuntuva. Joukkueen kapteeni harjoittelee jo jäällä, mutta paluu tositoimiin on vielä auki.
Lisäksi HPK:n pakkikalusto on kovilla. Puolustuksesta sivussa ovat olleet vakiokuusikon miehet Joonas Lehtivuori ja Santeri Saari.
– Loukkaantuneiden suhteen mennään päivä kerrallaan. Katsotaan rauhassa, miten tilanteet kehittyvät, HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen sanoo MTV Sportille.
HPK joutuikin turvautumaan jo hätäapuun hankkimalla riveihinsä kokeneen Martti Järventien helpottamaan pahinta pakkipulaa.
– Hän on ihan liideri joukkueessa. Hän johtaa joukkuetta esimerkillään hienosti, Arvonen kehuu.
39-vuotias Järventie teki HPK:n kanssa maaottelutaukoon asti ulottuvan sopimuksen. 835 liigapelin kokemus näkyy.
– Maralla on enemmän pelejä kuin meidän muilla puolustajilla yhteensä. Maran tulo on rauhoittanut pelaamista selvästi, Arvonen näkee.
Arvonen kartoittaa yhdessä toimitusjohtaja Risto Korpelan kanssa pelaajamarkkinoita, sillä seuralla ei ole tällä hetkellä urheilujohtajaa tai pelaajakoordinaattoria. Puolustajalle olisi kova tarve.
– Tällä tai ensi viikolla tuskin tulee vielä ratkaisua, Arvonen valottaa.