SM-liigaseuralta puuttuu keskeinen osaaja – "Kestämätön tilanne"

Patrick Holland
Viisi NHL-ottelua pelannut Patrick Holland on HPK:n kesän hankintoja.2013 Getty Images
Julkaistu 24.09.2015 12:18
Toimittajan kuva

Eemeli Pienimaa

HPK kasasi osan kuluvan kauden joukkueesta ilman pelaajakoordinaattorin panosta.

Janne Laukkanen toimi HPK:n pelaajakoordinaattorina neljä edeltävää kautta. Toukokuussa mies jätti pestinsä vedoten väsymykseen.

Tuossa vaiheessa HPK:n joukkueen rakentaminen kaudelle 2015-2016 oli vielä kesken.

– Minä rakensin joukkuetta osittain hallituksen ja valmennuksen kanssa, HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela selvittää MTV Sportille.

Kesän aikana HPK:n riveihin liittyivät ulkomaalaiset Patrick Holland, Vojtech Polak ja Peter LeBlanc sekä Riku Hahl. Varsinkin kanadalainen Holland on esiintynyt alkukaudella edukseen, kun taas kokenut Hahl on ollut sivussa lievän loukkaantumisen vuoksi.

Laukkasen jättämä aukko on edelleen paikkaamatta

– Pidemmän päälle se on kestämätön tilanne, Korpela myöntää.

HPK:lla on käynnissä parhaillaan julkinen osakeanti. Merkintärahoista osa on tarkoitus suunnata elintärkeään pestiin.

– Toimintaa halutaan kehittää edelleen. Urheilujohtajan palkkaaminen on yksi asia, jota on valmisteltu jo jonkin aikaa, Korpela valottaa.

Tuoreimmat aiheesta

HPK