HS: Hallitus kaavailee Postin pilkkomista kahteen yhtiöön

Postilaatikko
Str / Lehtikuva
Julkaistu 24.04.2016 09:36

MTV UUTISET – STT

Hallitus suunnittelee Postin yksityistämistä ainakin osittain, kertoo Helsingin Sanomat. Nykyisin valtio omistaa Postin kokonaan.

Lehden tietojen mukaan vahvimmin on ollut esillä vaihtoehto, jossa Posti pilkottaisiin. Toinen yhtiö toimisi markkinaehtoisesti, toinen ei. 

Yleispalveluvelvoitteen mukaan Postin pitää jakaa kirjeitä myös alueille, joilla se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Tällainen toiminta siirrettäisiin omaan yhtiöönsä. ja valtio tukisi sen toimintaa budjettivaroista.

Markkinaehtoisesti toimivaan yhtiöön sijoitettaisiin aidosti kilpailukykyinen liiketoiminta kuten pakettien jakelu. Tähän yhtiöön haettaisiin HS:n mukaan ilmeisesti myös yksityistä sijoittajaa ainakin osaomistajaksi.  

1:51img

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus