HS: Hollannin syyttäjänvirasto vahvistaa Suomessa tehdyn ohjuskokeen

mh17
Julkaistu 29.09.2016 05:39

MTV UUTISET

Suomessa tehtiin ohjuskoe osana malesialaiskoneen alasampumiseen liittyvää rikostutkintaa, vahvistavat Hollannin syyttäjäviranomaiset Helsingin Sanomille.  

Suomessa räjäytettiin testioloissa Buk-ilmatorjuntaohjus, sanoo Gerrit Thiry Hollannin syyttäjävirastosta. Hän ei kommentoinut testin tarkkaa aikaa tai paikkaa. Hänen mukaansa testiä ei kuitenkaan tehty hiljattain.  

2:32img

Rikostutkinnan aikana koeräjäytyksiä tehtiin kaksi, yksi Suomessa ja toinen Ukrainassa, HS kirjoittaa.  

Hollantilaisjohtoinen kansainvälinen rikostutkintaryhmä julkisti keskiviikkona päätelmänsä, joiden mukaan Malesian Airlinesin lento MH17 ammuttiin vuonna 2014 alas Itä-Ukrainasta Buk-ilmatorjuntaohjuksella, joka oli tuotu Venäjältä ja vietiin käytön jälkeen takaisin Venäjälle.  

Tutkintaa varten Suomessa tehdyistä salaisista ohjuskokeista kertoi ensin hollantilainen De Telegraaf -lehti.  

Suomessa Keskusrikospoliisi on kertonut antaneensa oikeusapua Hollannille alas ammutun matkustajakoneen tutkinnassa.  

2:02img

Tuoreimmat aiheesta

Malesialaiskone