Reilu kolme vuotta sitten suomalaismedioissa kävi kohina, kun me too -kampanjan rohkaisemana moni elokuva-alalla työskentelevistä alkoi puhua julkisesti alan epäkohdista. Kohun keskiöön joutui tuolloin myös ohjaaja Aku Louhimies.
Vuonna 2018 suomalaismedioissa kävi kohina, kun me too -kampanjan myötä elokuva-alalta alkoi ponnahdella esiin tapauksia seksuaalisesta häirinnästä ja väärästä vallankäytöstä.
Useat tunnetut suomalaiset elokuvanäyttelijät avautuivat Ylelle huippuohjaaja Aku Louhimiehen kyseenalaisista ohjausmetodeista. Aiheesta julkisesti puhui muun muassa Matleena Kuusniemi ja Laura Birn.
Lue lisää: Yle: Eturivin näyttelijät syyttävät Aku Louhimiestä nöyryyttämisestä – itketti lapsinäyttelijää kertomalla tämän vanhempien kuolleen
Louhimiehen ex-vaimo Laura Malmivaara ei kommentoinut kuitenkaan mitään, kun kohu oli kovimmillaan. Nyt, yli kolme vuotta myöhemmin hän puhuu asiasta ensimmäistä kertaa. Vaikenemisen seurauksena Malmivaara kirjoitti romaanin nimeltä Vaiti, kertoo Helsingin Sanomien tuore artikkeli.
Malmivaaran kirjan kerrotaan olevan autofiktiota. Teos käsittelee kirjoittajaa ja hänen elämäänsä, mutta kyseessä on kuitenkin sepite. Kirja kertoo naisesta, joka on kirjoittajansa tavoin näyttelijä. Päähenkilön ex-mies on kohun keskelle joutunut elokuvaohjaaja. Päähenkilön sisällä kuohuu, mutta hän pysyttelee hiljaa kuten Malmivaara. Kirjassa on paljon yhtäläisyyksiä näyttelijän oman elämänsä yksityiskohtiin.
Malmivaara kertoo Helsingin Sanomille, että me too oli herättänyt suomalaiset naisnäyttelijät ja rohkaissut heitä. Joidenkin alan miesten käytös ja työtavat haluttiin paljastaa. Asiasta oli juteltu suljetuissa Facebook-ryhmissä.
Ylen julkaisema juttu Aku Louhimiehen ohjausmetodeista ei yllättänyt Malmivaaraa.
– Kyllähän on mulle todella tuttu, sekä ohjaajana että ihmisenä, hän toteaa haastattelussa.
– Se on ihan selvä juttu. Mutta en voinut alkaa käydä sitä keskustelua, hän jatkaa.
Lue myös: HS: Ville Virtanen ei suostu Aku Louhimiehen ohjaukseen – "En vaadi, että hän saa potkut tuotannosta"
Paljastusjutun ilmestyttyä Malmivaaran ja Louhimiehen erosta oli kulunut kahdeksan vuotta. Erosta huolimatta Malmivaara koki olevansa osa sitä.
Artikkelin tultua, Malmivaara ei suostunut puhumaan aiheesta haastatteluissa.
– Koin, että vaikeneminen oli tapa pitää huolta niistä, jotka silloin tarvitsivat mun huolenpitoa, hän toteaa Helsingin Sanomille.
Malmivaara kertoo vältelleensä kohun aikaan alan ensi-iltoja ja muita juhlia.
– Suojelin itseäni ja olin menemättä. Ajattelin, että se voisi olla hankalaa.
Kerran hän oli mennyt tilaisuuteen, joissa oli mukana useita tuttuja ja seurueita, joiden kanssa hän olisi voinut mennä istumaan.
– Ekaa kertaa en tiennyt, mihin pöytään olisin voinut mennä. Koin, että minun saapumiseni olisi aiheuttanut tarpeen keskustella kohusta.
Lähde: Helsingin Sanomat
Korjattu 3.9.2021. kello 9.23 kirjoitusvirhe otsikosta.