HS: Nina Tapio muistelee parasta ystäväänsä Hanna-Riikka Siitosta: "Jaoimme sekä työn että yksityisen elämän"

hanna riikka siitonen ja nina tapio
Julkaistu 27.07.2018 10:46
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Nina Tapio muistelee Helsingin Sanomien haastattelussa 47-vuotiaana kuollutta ystäväänsä Hanna-Riikka Siitosta.

Laulaja-näyttelijä Hanna-Riikka Siitonen kuoli maanantaina 23. heinäkuuta 47-vuotiaana. Hän sairasti vuodesta 2000 kilpirauhassyöpää. 

Siitonen tuli tunnetuksi 1990-luvulla Taikapeili-yhtyeen toisena jäsenenä. Yhtyeessä vaikutti Siitosen lisäksi laulaja Nina Tapio, joka julkaisi Youtubessa Siitosen kuolinpäivänä koskettavan muistovideon Hanna-Riikalle.

Tapio on kerännyt videoon useita kaksikon yhteiskuvia heidän uransa ja ystävyytensä varrelta. Taustalla soi Taikapeili-yhtyeen Jos jäät mun luo -kappale. Samassa yhtyeessä vaikuttaneet naiset olivat parhaita ystäviä myös töiden ulkopuolella. 

– Kuljet ikuisesti sydämessäni, videon lopussa lukee. 

Tapio kertoi Helsingin Sanomille torstaina 26. heinäkuuta, että Siitonen oli hänen rakkain ystävänsä ja paras työtoverinsa. 

LUE MYÖS: "Uusi päivä jää kaipaamaan rakasta työtoveria ja ystävää" – Hanna-Riikka Siitosta muistetaan koskettavalla videolla

– Jaoimme sekä työn, että yksityisen elämän. Ikävä ja suru on suunnattoman suuri mutta Hakki elää kaikessa mukana, hän on jättänyt valtavan perinnön meille keikille omalla ammattitaidollaan ja persoonallaan, Tapio kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa.

Tapion mukaan Siitonen oli erittäin vahva kaikessa mitä teki ja oli myös aina valmis auttamaan muita. Hän kertoo Siitosella olleen erittäin hyvä huumori- sekä tilannetaju.

– Ystävät aina ajattelevat ääneen, että 'no Hakki tekisi näin tai sanoisi tässä tilanteessa näin'. 


Lähde: Helsingin Sanomat

Tuoreimmat aiheesta

Hanna-Riikka Siitonen